• Kauppalehti: Anne Bernerin perheyhtiö teki maakauppoja Tuusulassa ministerikauden aikana

    Bernerin mukaan kaupoista oli sovittu jo 2012 ennen hänen edustajakautensa alkua.
    Anne Berner toimi Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä 2015–2019.
    Anne Berner toimi Sipilän hallituksen liikenne- ja viestintäministerinä 2015–2019. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    17.7.201913:28
    Henrik Hohteri

    Bernerin perheyritys Kiinteistö Oy Focus Gate Logistics teki maakauppoja vuosina 2015–2016 Tuusulan kunnan ja rakennusyhtiö YIT:n kanssa Anne Bernerin ollessa liikenne- ja viestintäministerinä, kertoo Kauppalehti.

    Kauppojen kohteena oli tonttimaata Helsinki-Vantaan lentoaseman pohjoispuolella.

    Alueella sijaitsee Bernerien omistaman Vallila Interiorin logistiikkakeskus. Focus Gate Logistics on konsernin tytäryhtiö.

    Anne Berner teki edustajankautensa alussa vuonna 2015 sidonnaisuusilmoituksen ainoastaan omistuksestaan emoyhtiössä. Tytäryhtiöomistuksistaan hän ilmoitti myöhemmin. Bernerin mukaan hän on toiminut eduskunnalta saamansa ohjeistuksen mukaan.

    Bernerin mukaan maakaupoista sovittiin alustavasti jo 2012 ennen hänen edustajakautensa alkua.

    Kauppalehden uutinen

    Anne Bernerin kommentti uutiseen

    Artikkelin aiheet
    Anne Berner
    maakauppa
    Tuusula
    Vallila Interior
    Focus Gate Logistics
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle