• Kuntauudistus ei vakuuta tutkijoita

    MT:ssä haastateltujen kuntatutkijoiden mukaan kuntaministeri Henna Virkkusen (kok.) johdolla käynnistetty kuntauudistus ei onnistu siinä, mitä varten se tehdään: takaamaan kuntien rahoitusta ja palveluja.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    21.5.201211:31
    MT toimitus

    Tutkijoiden mukaan uudistus on lähtenyt liikkeelle väärästä päästä.

    Ennen kuntien karsimista olisi pitänyt selvittää, mitä tehtäviä kunnalla kuuluu olla ja mitkä voi hoitaa jokin muu taho.

    ”Kuntien talousvaikeudet ovat todellisia, mutta kuntaliitokset eivät ole siihen ratkaisu. Ongelmana ei ole liian monta kuntaa, vaan rahoitukseen nähden liikaa tehtäviä. Liitoksilla ei pelasteta palveluja”, sanoi hallintotieteiden tohtori Lotta-Maria Sinervo Tampereen yliopistosta.

    Myös kunnallistalouden professori Jarmo Vakkurin mielestä uudistuksen pohjana olisi pitänyt olla jo tehty Paras-hanke sekä kuntien lähtötilanteen perusteellinen selvitys, kansainvälinen vertailu ja tutkijoiden kuuntelu.

    ”Nyt kunnat ja valtio eivät löydä yksimielisyyttä edes selkeistä faktoista”, Vakkuri sanoi.

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    kuntatalous
    Henna Virkkunen
    tutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle