• Lauantaina lapset kalastavat ilmaiseksi 37 lohikalakohteella ympäri Suomen

    Tuoreen tutkimuksen mukaan lapset kalastavat jo aikuisia enemmän. Alle 10-vuotiaiden tyttöjen kalastusinto kasvaa eniten.
    Ilmainen kalastuspäivä on järjestetty lapsille ja nuorille vuodesta 2010.
    Ilmainen kalastuspäivä on järjestetty lapsille ja nuorille vuodesta 2010. Kuva: Joel Rosenberg
    Uutiset
    10.6.201615:30
    Sari Penttinen

    Metsähallitus ja Suomen Vapaa-ajankalastajat tarjoavat kaikille alle 18-vuotiaille kesälomalahjaksi Vapapäivän, eli ilmaisen kalastuspäivän lauantaina. Vapapäivänä 11.6. lapset ja nuoret saavat narrata lohikaloja ilmaiseksi 37 kohteella eri puolilla Suomea.

    Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta. Tänä vuonna kohteille odotetaan yli tuhatta kesäloman aloittanutta koululaista. Lisääntynyt kalastusinnostus näkyy jo tilastoissakin. Luonnonvarakeskuksen mukaan lapsista jo lähes 40 prosenttia kalastaa, kun aikuisista kalastajia on vajaa kolmannes. Tällä hetkellä alle 10-vuotiaiden tyttöjen kalastusharrastus lisääntyy eniten.

    "Lasten lisääntynyt kiinnostus kalastukseen näkyy vapapäivänä. Suurin osa alaikäisistä kalastajista on tyttöjä, joillain kohteilla puolet", ylitarkastaja Mikko Malin Metsähallituksesta sanoo.

    Myös Vapaa-ajankalastajat ovat huomanneet saman. Kesäloman alun vapapäivä-tapahtuma on kasvanut hiljalleen. Vanhemmat tuovat lapsensa kalalle kauempaakin, kertoo kalatalouskonsulentti Petter Nissén Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestöstä.

    Ilmainen kalastuspäivä on järjestetty lapsille ja nuorille vuodesta 2010. Viime vuonna kohteilla kävi tuhat lasta ja he saivat saaliikseen yhteensä 166 lohikalaa.

    Lapset pääsevät kalaan 12 opastetulla kohteella kello 10–15. Sen lisäksi he saavat kalastaa omatoimisesti 25 kohteella, kun laittavat nimensä ja kalastuskohteen nimen sähköpostitse tai tekstaavat tiedot numeroon 044 948 6579.

    Osa vapapäiväkohteista rauhoitetaan muilta kalastajilta viikoksi ennen tapahtumaa. Tällaisia kohteita ovat muun muassa Peurajärven alue, Änäkäinen ja Mikkelin Valkea.

    Artikkelin aiheet
    Vapapäivä
    kalastus
    lapset
    lohikala
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria