Pakastimessa loisti aamulla punainen valo. Hemmetti, joku oli jättänyt oven raolleen illalla. Eikä ollut ensimmäinen kerta.
Nopea inventaario päässä: oliko siellä jotain tärkeää? Ensimmäiseksi tuli mieleen mustikat ja mansikat. Koirille tarkoitetut lihat, ostoleivät ja vihannekset eivät niinkään huolettaneet.
Mutta ne marjat. Ne eivät olleet vain marjoja, vaan tärkeitä muistoja edelliseltä kesältä.
Mustikat oli kerätty kotikylän liepeiltä hurjassa helteessä. Parhaissa marjapaikoissa sai noukkia omassa rauhassaan parin kilometrin päässä kylän keskustasta.
Miksiköhän kaikki eivät riennä marjastamaan? Ihmiset eivät ole tainneet ymmärtää poiminnan kaikkia etuja.
Ensiksikin itse kerättynä voi olla varma herkkujen hyvästä alkuperästä ja laadusta.
Toiseksi poiminta on oivaa aikaa oman elämänsä ja maailman pohdinnalle. Sääliksi käy kiireisiä työn orjia, joilta ei löydy aikaa moiseen.
Saattaisivat monen johtajan löysät lausumat saada ryhdikseen harkittua järkeä, jos he malttaisivat viettää muutaman tunnin metsän rauhassa.
Mansikat taas oli poimittu läheiseltä marjanviljelytilalta. Kolmivuotias lapsenlapsenikin oli pari kertaa mukana. Hänelle mansikoita tärkeämpiä taisivat kyllä olla tilan lampaat ja työkoneet.
Itse ihailin talon nuorten tyttärien ammattitaitoa pyörittää palkattujen poimijoiden ja meidän lomalaisten rinkiä. Toivottavasti heistä löytyy voimaa jatkaa tilan pitoa direktiivien ja markkinoiden puristuksissa.
Onneksi kaappi ei ollut sentään ihan lämmennyt. Laatu varmaan kärsi, mutta kaikki syödään ennen uutta marjakautta.