Sotien tärkein ase on propaganda. Omille ja vihollisille tarjoillaan erilaista propagandaa. Jos osoitteet menevät sekaisin, viesti muuttuu naurettavaksi.
Nyt on helppo naureskella talvisodassa 1939 puna-armeijalle jaetulle Suomi-oppaalle. Tosin nykysuomalainen ei enää voi varmasti tietää, miten järjettömiä jotkut väitteet silloin olivat.
Oppaassa väitettiin esimerkiksi, että Suomessa oli ollut yleinen oppivelvollisuus pari vuosikymmentä. Puna-armeijalle kerrottiin, että Suomen koulut ammottivat tyhjyyttään, kun köyhälistön lapset eivät niihin päässeet.
Maatalous perustui kuulemma torpparilaitokseen, ja Lex Kallio oli syössyt kymmenet tuhannet kurjuuteen.
Tarkoitus oli siis todistaa, miten puna-armeija veljellisesti tukee Otto Kuusisen johtaman Suomen demokraattisen tasavallan armeijan marssia vapauttajana Helsinkiin.
Mutta samanlaista soopaa suomalaiset suolsivat marssiessaan 1941 Itä-Karjalaa vapauttamaan. Silloiset Repolan kansankokousten teesit ovat yhtä uskottavia kuin tämän kirjan Terijoen kaupungin vapaiden kansalaisten tervehdykset.
Tietokirjailija Pekka Tuomikosken toimittama kirjanen on mielenkiintoinen ajankuva. Valitettavasti emme saa tietää, milloin kirja tehtiin. Painos ainakin oli runsas. Sitä kuulemma jaettiin joukko-osastoihin vielä senkin jälkeen, kun Neuvostoliitto oli luopunut Otto Kuusisen hallituksesta. Suurta konetta on vaikea pysäyttää.
Meille suurille ikäluokille Neuvostoliiton sotapropagandan kieli on järkyttävän tuttua. Samoja sanankäänteitä suolsivat yliopistojemme taistolaisten monistuskoneet 1970-luvulla. Mutta silloinkin siihen potaskaan uskoi selkeä vähemmistö.
PEKKA ALAROTU
M. Markov: Finljandija.
Puna-armeijan Suomi-opas 1939.
Toimittanut Pekka Tuomikoski.
Venäjän kielestä
suomentanut Lauri Hannila.
170 sivua. Minerva.