• PÄIVÄN KYSYMYS Mitenkesälläpilkitään?

    Uutiset
    17.7.201316:00
    Maikki Kulmala

    Pudasjärvellä järjestetään ensi viikolla kymmenennet kesäpilkin MM-kisat.

    Miten kesällä pilkitään, kilpailun sihteeri Marko Koivula?

    Meillä on 25 puusta ja styroksista rakennettua 2 x 2,40 metrin lauttaa, jotka on maalattu valkoisiksi. Niissä on keskellä reikä, josta pilkitään. Vain yksi kilpailija on kerrallaan lautalla. Pilkkiaikaa on kolme tuntia.

    Kuinka paljon kisaan on tulijoita?

    Tällä hetkellä (tiistaina) kisaan on ilmoittautunut 185, mutta kisaviikon aikana määrä on joka vuosi kasvanut. Noin 250 tulee tällä vauhdilla, 300 on maksimimäärä.

    Meillä on karsintoja maanantaista perjantaihin. Lauantaina kisataan välierät. Sunnuntaiaamuna on pikkufinaali ja päivällä varsinainen finaali.

    Mitä kalaa kisoissa saadaan?

    Pääsääntöisesti särkeä, kiiskeä, lahnaa, ahventa, salakkaa, joku haukikin on tullut. Isoin kisoissa saatu kala on ollut 2 350 grammaa painanut lahna. Myös 975-grammainen ahven on saatu. Näistä saa jo ruokaa itsellekin. Kisoista saduista pikkukaloista tehdään minkinrehua.

    Teillä on myös yhtäjaksoisen kesäpilkkimisen maailmanennätysyritys. Kuinka pitkään aiotte pilkkiä?

    Tavoite on saada pilkkiminen jatkumaan koko kisojen ajan. Tällä hetkellä ME on kuusi tuntia. Meillä on netissä liveseuranta, jossa kisaviikon aikana näkyy ennätyspilkkimisen ohella myös muun muassa saaliiden punnitusta.

    MAIKKI KULMALA

    http:pilkkiviikko.pudasjarvi.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kesäpilkki
    Pudasjärvi
    pilkkikilpailu
    Marko Koivula
    maailmanennätys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle