

Tämän syksyn omenasato on ollut paikoin vertaansa vailla. Satoa on tullut pihapuutarhoissa niin paljon, että ylijäämäomenoiden loppusijoitus on tuonut ongelmia.
Luontoon heitettyjä ylijäämäomenia on löydetty muun muassa Imatran seudulla.
Kouvolassa Vuohijärventien varrelle päätynyt omenakuorma hämmästytti ohikulkijoita. Suuri kasa ylijäämäomenoita oli kaadettu välittömästi tien viereen. Lähistölle oli kipattu myös sipuleita.
Luontoon päätynyt omenajäte lisää hajuhaittoja ja rottien ruokailumahdollisuuksia. Kasa kerää ympärilleen lisäksi ampiaisia sekä muita tuholaisia.
Omenajätteen hävittäminen on kiinteistönomistajan ja maanomistajan vastuulla.
Järjestöpäällikkö Timo Simenius Suomen Metsästäjäliitosta muistuttaa, että niin omenoiden kuin puutarhajätteen vieminen metsään edellyttää maanomistajan lupaa.
”Tienvarteen jätetyt erät lisäävät hirvieläinonnettomuuksien vaaraa, joten riittävä etäisyys on tarpeen huomioida,” Simenius sanoo.
Riistaruokintapaikoille ei hänen mukaansa ole syytä viedä liian suuria omenamääriä pilaantumaan, koska eläimet totuttelevat syömään niitä vähitellen.
Siirtolava täyttyy edelleen päivittäin risunkeräysasemalla Vaasan kupeessa.

Kompostimultaa ja liikennebiokaasua biojätteistä valmistava Stormossen Vaasan naapurissa Mustasaaressa on vastaanottanut omenoita pian pari kuukautta.
”Omenasato on ollut aivan valtava. Elokuusta lähtien siirtolavallinen omenaa on kuljetettu joka toinen päivä Stormossenille, jossa teemme siitä biokaasua”, kertoo hyötykäyttöasemien työnjohtaja Tommi Talvitie.
Tarkkaa tonnimäärää on Talvitien mukaan toistaiseksi vaikea sanoa tarkasti, koska siirtolava täyttyy edelleen päivittäin risunkeräysasemalla Vaasan kupeessa.
Lahdessa Kujalan jäteasemalta on hyödynnetty tänä syksynä jo satoja ompputonneja biokaasuksi ja mullaksi läheisessä Labion kompostointilaitoksessa.
Jätelain mukaan kaikenlainen jäte eli myös biojäte tulee hyödyntää.

Kotitalous voi kompostoida pienet määrät omenaa haittaeläimiltä suojatussa kompostorissa tai laittaa biojäteastiaan.
Kompostoriin ei tule laittaa suuria määriä omenajätettä, koska se täyttää kompostoria turhaan ja kompostista tulee liian kostea. Liian kosteuden vuoksi kompostoituminen häiriintyy.
Jätelain mukaan kaikenlainen jäte eli myös biojäte tulee hyödyntää. Jos jätettä ei voi hyödyntää, se tulee kierrättää.
Imatralla kierrätykseen voi toimittaa niin omenanraakileet, ylijäämäomenat kuin muumiotautiset omenatkin. Asemalla omenoille on erillinen lava tai jäteastia, jonne ne tulee laittaa sellaisenaan ilman muovipussia.
”Omenajätteen oikea paikka on Hyödyksi-asema. Jätteen vieminen kaupungin tai yksityisten maille on kielletty”, tiedottaa ympäristöinsinööri Carita Kattainen Imatran seudun ympäristötoimesta.
Jäteasemien omena-astiaan voi lajitella puutarhan ylijäämäomenat ja muut hedelmät ja marjat.
Omenat voi viedä kaikille Hyödyksi-asemille ilmaiseksi Imatralla, Vaasassa siirtolavalle pääsee portin läpi asiakaskortilla.