• Suomalaisista eläintarhoista karkailee eläimiä silloin tälloin, petojen paot harvinaisia: "Aina nukutuslääkkeen toimimisesta ei ole varmuutta"

    Korkeasaaressa pakoihin varaudutaan harjoituksilla.
    Hengenvaaralliseksi laskettujen eläinten karkailu suomalaisista eläinpuistoista on harvinaista. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
    Hengenvaaralliseksi laskettujen eläinten karkailu suomalaisista eläinpuistoista on harvinaista. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA 
    Uutiset
    2.6.201818:32
    STT

    Suomalaisista eläintarhoista karkailee silloin tällöin eläimiä, kerrotaan Korkeasaaren ja Ranuan eläinpuistoista. Yleensä eläimet ovat kuitenkin vaarattomia, pienempiä nisäkkäitä, lintuja ja märehtijöitä.

    Karkailutapauksiin varaudutaan turvallisuussuunnitelmilla ja henkilökunnan säännöllisillä harjoituksilla.

    "Korkeasaari on sen verran rajoitettu alue, että vaikka joku pääsisikin karkuun, se on tosi helposti paikannettavissa ja eristettävissä. Sisätilaa riittää niin, että saadaan asiakkaat sisälle ja pystytään sulkemaan koko alue", sanoo Korkeasaaren lipunmyynnin päällikkö Nea Huru.

    Kestäviin aitauksiin panostetaan myös, mutta mikään ei ole sataprosenttista. Neljä vuotta sitten Ranualta karkasi nuori uroskarhu, joka lopetettiin. Eläinpuiston toimitusjohtaja Tommi Hinnon mukaan hengenvaarallisiksi laskettuja aikuisia ykkösluokan eläimiä on vaikeaa ottaa kiinni elävänä.

    "Karkaamistilanteessa eläimen stressitaso on erittäin kova, aina nukutuslääkkeen toimimisesta ei ole varmuutta. Jos kyseessä on pentu, se pystytään yleensä pyydystämään tai ohjaamaan vesitykeillä", hän sanoo.

    Hengenvaaralliseksi laskettujen eläinten karkailu suomalaisista eläinpuistoista on kuitenkin harvinaista.

    Perjantaina saksalaisesta Eifelin eläintarhasta karkasi kaksi leijonaa, kaksi tiikeriä, jaguaari ja karhu.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle