• Eroon muovipusseista

    Uutiset
    22.11.201315:00
    MT toimitus

    Luin mielenkiinnolla Lauri Kontron kirjoitusta, jonka otsikkona oli muovipussi. Itse olen jo pidemmän aikaa pähkäillyt sitä valtavaa muovipussien määrää, mikä Suomessakin kärrätään kaatopaikoille.

    Olen useassa kaupassa ottanut puheeksi ja jossain myymälässä kirjallisestikin laittanut palautelaatikkoon toivomuksen paperisista pusseista muun muassa hedelmätiskille. Pyyntöäni ei juurikaan ole huomioitu, miltei joka paikassa on tarjolla vain ohuita muovisia pakkauspusseja.

    Monet hedelmät säilyisivätkin paremmin paperisissa pusseissa kuin tiiviisti muoviin pakattuina. Ja paperipussi on kotona helppo hävittää esimerkiksi polttamalla.

    Itse haluaisin tosiaan vähentää kaatopaikkojen kuormitusta, mutta tuntuu, että se tehdään miltei mahdottomaksi. Ostokseni kassalla pakkaan kangaskasseihin.

    Luonnon ystävä

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    muovipussit
    ympäristö
    kierrätys
    paperipussit
    kuluttajakäyttäytyminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria