• Suomi on vetänyt ulkomaalaisia matkailijoita tänä syksynä

    Yöpymisiä oli syyskuussa lähes neljä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
    Ulkomaalaisille tilastoitiin syyskuussa noin 510 000 yöpymistä. LEHTIKUVA / Laura Ukkonen
    Ulkomaalaisille tilastoitiin syyskuussa noin 510 000 yöpymistä. LEHTIKUVA / Laura Ukkonen 
    Uutiset
    31.10.201911:01
    STT

    Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset Suomessa lisääntyivät liki kymmeneksen syyskuussa verrattuna viimevuotiseen. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen torstaina julkaisemasta majoitustilastosta.

    Ulkomaalaisille tilastoitiin syyskuussa noin 510 000 yöpymistä. Määrällisesti eniten lisääntyivät italialaisten yöpymiset, jotka lisääntyivät 3 600 yöllä. Tämä on yli kolmannes edellisvuotta enemmän.

    Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät majoitusliikkeissä syyskuussa kaksi prosenttia viime vuodesta. Heille kirjattiin 1,3 miljoonaa yöpymisvuorokautta.

    Kaikkiaan yöpymisiä oli syyskuussa 1,8 miljoonaa, mikä oli liki neljä prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    matkailu
    Tilastokeskus
    yöpymiset
    syksy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle