• LähiTapiola teki roiman tulosparannuksen: 725 miljoonaa euroa vuodessa

    Yhtiö luopui S-Pankista ja siirsi rahastot Seligsonille, joka on nyt kokonaan LähiTapiolan omistama.
    LähiTapiola korvasi myrskytuhoja erityisesti Pohjois-Suomessa alkuvuonna.
    LähiTapiola korvasi myrskytuhoja erityisesti Pohjois-Suomessa alkuvuonna. Kuva: Pekka Fali
    Uutiset
    17.8.202112:09
    Jouko Kyytsönen

    LähiTapiola-ryhmän kokonaistulos oli tammi–kesäkuussa 515 miljoonaa euroa, kun se viime vuoden alkupuoliskolla oli 210 miljoonaa euroa miinuksella, joten parannusta tuli vuodessa noin 725 miljoonaa euroa.

    Yhtiön mukaan kehitykseen vaikuttivat eniten hyvät sijoitukset, kannattavat vakuutukset sekä liikekulujen alentuminen.

    Viime vuoden kehno alkuvuoden tulos johtui ennen kaikkea heikentyneestä sijoitusten tuotoista osakemarkkinoiden romahdettua.

    Pääjohtaja Juha Koposen mukaan korona on näkynyt edelleen yhtiössä siten, että henkilövakuutuksista korvataan aiempaa vähemmän ja kulujen määrä on pienempi.

    Ryhmän yhdistetty kulusuhde eli korvaus- ja muiden kulujen suhde vakuutusmaksutuottoihin parani 85 prosenttiin, kun se viime vuoden alkupuolella oli 95 prosenttia.

    Vakuutusmaksutuloa yhtiö sai vahinkovakuutuksesta 832 miljoonaa euroa, se pieneni 2,5 prosenttia sekä henkivakuutuksesta 244 miljoonaa euroa, jossa oli kasvu 9 prosenttia.

    Vahinkoensivakuutuksen maksutulo kasvoi 2,5 prosenttia. Koposen mukaan LähiTapiola-ryhmän asiakaspysyvyys on ollut ennätyksellisen korkealla koko pandemian ajan.

    LähiTapiolan vakavaraisuus säilyi Koposen mukaan vahvana. Se oli 174 prosenttia, eli liki sama kuin vuotta aiemmin (175 prosenttia).

    Vahinkovakuuttamisen tehokkuutta mittaava ryhmän toimintakulusuhde oli 27,9 prosenttia, toimintakulut laskivat vertailukaudesta 6,6 prosenttia.

    Henkilövakuutusten korvausmäärät ovat korona-aikana pysytelleet normaalia pienempinä.

    Myrskyvahinkoja on Koposen mukaan korvattu erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa.

    Seligsonin liiketulos on parantunut alkuvuonna. LähiTapiola-ryhmä sai keväällä haltuunsa rahastoyhtiö Seligson & Co:n kokonaan.

    Keväällä LähiTapiola-ryhmä sopi S-Pankin ja FIM Varainhoidon kanssa LähiTapiola-rahastojen siirtymisestä Seligsonille loppuvuoden aikana.

    LähiTapiola luopui samassa yhteydessä 23,5 prosentin omistusosuudestaan S-Pankissa.

    Vahinkovakuutuskorvauksina yhtiö maksoi alkuvuonna 359 miljoonaa euroa eli saman verran kuin viime vuonna. Lisäksi asiakkaille hyvitettiin keskittämisetuina 47 miljoonaa euroa sekä vakuutusmaksuista S-ryhmän Bonusta 17 miljoonaa euroa.

    Henkivakuutuksista asiakkaille maksettiin korvauksia yhteensä 189 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    LähiTapiola
    tulosparannus
    vakuutusyhtiö
    Seligson
    sijoitukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria