• Maailmalla Suomen vaalit näyttäytyivät henkilönäytelmänä, jossa Sanna Marinin tappio oli pääosassa

    New York Timesissa Suomen vaalitulos näyttäytyy Sanna Marinin ja SDP:n tappiona ja Petteri Orpon voittona.
    Puheenjohtaja Sanna Marin sanoi vaalivalvojaisissa, että SDP onnistui vaaleissa kasvattamaan kannatusta pääministeripuolueena, mikä on hänen mukaansa hieno saavutus. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.
    Puheenjohtaja Sanna Marin sanoi vaalivalvojaisissa, että SDP onnistui vaaleissa kasvattamaan kannatusta pääministeripuolueena, mikä on hänen mukaansa hieno saavutus. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.  
    Uutiset|Politiikka
    3.4.202307:16
    STT–

    Suomen sunnuntaiset eduskuntavaalit saivat poikkeuksellisen suurta kansainvälistä huomiota. Vaaleja seuraamaan oli akkreditoitunut toimittajia usealta eri mantereelta.

    Vaaleista raportoivat muun muassa kansainväliset uutistoimistot AFP, Associated Press ja Reuters, talousmedia Bloomberg, yhdysvaltalaislehti New York Times ja Japanin yleisradioyhtiö NHK.

    Huomion keskipisteessä oli jo ennestään suurta kansainvälistä julkisuutta nauttinut pääministeri Sanna Marin (sd.), ja maailmalle lähetetyissä uutisissa Suomen eduskuntavaalit kehystettiinkin ensisijaisesti henkilövaaleina, joissa äänestäjät antoivat luottamuksensa joko Marinille tai tätä haastaneelle kokoomuksen puheenjohtajalle Petteri Orpolle.

    New York Timesissa Suomen vaalitulos näyttäytyy Marinin ja SDP:n tappiona ja Orpon voittona, vaikka SDP onnistuikin kasvattamaan paikkojaan eduskunnassa ja Marin oli vaalien suurimpia ääniharavia.

    ”Mutta yksikään puolue ei ole lähellä enemmistöä 200-paikkaisesta parlamentista, ja herra Orpolla on edessään monimutkainen tehtävä hallituskoalition muodostamisessa”, lehden toimittajat kirjoittavat.

    Orpon vakuuttama tuen jatkuminen Ukrainalle sai maininnan

    Uutiskanava CNN nostaa jutussaan esiin, kuinka Marin tuli tunnetuksi maailman tilapäisesti nuorimpana valtiojohtajana aloittaessaan virassa vuonna 2019, ja maininnan saavat myös pääministerin arvostelua Suomessa herättäneet bilekohut.

    Myös brittimediat BBC ja Guardian esittävät vaalituloksen otsikkoa myöten Sanna Marinin henkilökohtaisena tappiona. Ulkomaiset tiedotusvälineet mainitsivat myös sen, että kokoomuksen Orpo vakuutti Suomen jatkavan Ukrainan tukemista myös hänen hallituskaudellaan.

    ”Ukrainalle sanon aivan ensin, että jatkamme rinnallanne seisomista. Emme voi hyväksyä tätä hirveää sotaa. Teemme kaiken tarvittavan Ukrainan ja Ukrainan kansan auttamiseksi, koska he taistelevat puolestamme. Tämä on selvä juttu”, Orpo kertoi uutistoimisto Associated Pressille.

    Orpon Ukrainaa koskevat kommentit eivät saaneet mainintaa Venäjän valtiollisen uutistoimisto Tassin jutussa, joka kertoi neutraaliin sävyyn kokoomuksen muodostavan Suomen seuraavan hallituksen, jonka Tass arvelee syntyvän yhdessä perussuomalaisten kanssa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa