• Mökkikaivo kannattaa tarkistaa nyt – vaarana vatsatauti

    Kaivoon ei saa tunkeutua juuristoa eikä sulamisvesi saa seistä kaivon ympärillä.
    Jos routa on liikuttanut kaivonrenkaita, kaivoon on voinut päästä likaista pintavettä.
    Jos routa on liikuttanut kaivonrenkaita, kaivoon on voinut päästä likaista pintavettä. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    5.5.201811:10
    Eija Mansikkamäki

    Lumen sulamisvedet ovat nyt liikkeellä ja voivat päästä kaivoon. Pahimmassa tapauksessa seurauksena voi olla vatsatauti, jos sulamis- ja tulvaveden mukana kaivoon siirtyy ympäristön epäpuhtauksia, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos muistuttaa.

    Oman mökin tai kesätorpan kaivo kannattaakin tarkistaa nyt. Jos tulvavesi peittää tai saartaa kaivon, kaivon vesi ei kelpaa enää sellaisenaan juotavaksi. Kannattaa odottaa tulvatilanteen rauhoittumista ja kunnostaa ja putsata kaivo tämän jälkeen.

    Kaivo kannattaa alunpitäen sijoittaa tontille niin, että se on kaukana veden laatua uhkaavista tekijöistä, kuten jätevesijärjestelmästä. Maan pitäisi viettää kaivon ympärillä kaivosta poispäin ja routasuojausten olla kunnossa, jotta renkaat eivät liiku.

    Säännöllisissä tarkistuksissa tulee tarkistaa, että kansi on niin tiivis, ettei sadevesi pääse kaivoon kannen raoista. Kaivon sisällä renkaiden ja putkien läpivientien saumat tulisi olla tiiviit eikä kaivoon saa tunkeutua esimerkiksi puun juuria. Veden tulee päätyä kaivoon vain pohjan kautta.

    Pitkään käyttämättä olleen kaivon vesi kannattaa tarkistaa tai tutkituttaa ennen käyttöä. Poikkeava väri, haju tai maku voivat kieliä likaantumisesta, josta voi seurata vatsatauti.

    Epäselvissä tilanteissa kannattaa kääntyä kaivojen kunnostuksen osaavan ammattilaisen tai oman kunnan terveydensuojeluviranomaisen puoleen, THL neuvoo.

    Artikkelin aiheet
    mökkikaivo
    vedenlaatu
    THL
    kaivon kunnostus
    vatsatauti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle