• ”On se iso määrä” – polttoainetta valui mereen Kemin satamassa

    Laivan polttoainetta pääsi mereen jopa 10 000 litraa.
    Polttoainetta pääsi mereen täytön yhteydessä ylivuotoputkesta. Kuvan laiva ei liity tapaukseen.
    Polttoainetta pääsi mereen täytön yhteydessä ylivuotoputkesta. Kuvan laiva ei liity tapaukseen. Kuva: Marita Waenerberg
    Uutiset|Onnettomuudet
    12.2.202607:35
    STT

    Kemin satamassa tuhansia litroja polttoainetta on valunut satama-altaaseen, kertoo Lapin pelastuslaitos.

    Päivystävän palomestarin Jukka Huttusen mukaan laivan polttoainetta oli täytön yhteydessä päässyt valumaan ylivuotoputkesta vesistöön arviolta 5–10 kuutiometriä eli 5 000–10 000 litraa.

    ”On se iso määrä”, Huttunen sanoo.

    Huttunen kertoi STT:lle hieman ennen kello kuutta torstaiaamuna, että torjuntatoimet olivat alkamassa.

    ”Nyt kun ei liikutella laivoja ja satamaliikenne on laitettu seis vähäksi aikaa, niin meillä on hyvä mahdollisuus saada siitä valtaosa pois”, Huttunen kertoi.

    Pelastuslaitos sai noin puoli neljän aikaan torstain vastaisena yönä hälytyksen suuresta öljyvahingosta tai ympäristöonnettomuudesta vesistössä.

    Lisää aiheesta
    • Suomenlahti on matala ja altis ympäristövahingoille. Viranomaiset ovat pelänneet öljyvahinkoa jo pitkään. Kuva ei liity onnettomuuteen.

      Luonto | Öljytankkerin väitetään olevan uppoamassa Suomenlahdella – asiantuntija kertoo, voiko niin tapahtua ilman öljyvuodon vaaraa

      Tilaajalle
    • Tehtaan lähelle on asennettu öljynimeytyspuomi ja öljynkeräyslaite, joka kerää mahdolliset öljyesiintymät veden pinnalta.

      Metsäteollisuus | Öljyntorjunta UPM:n Kalson tehtaan edustalla päättyy – Järviveden käyttöä rajoitetaan edelleen

    • Rikokset | Rovaniemellä havaittu öljypäästö esitutkinnassa törkeänä ympäristön turmelemisena − ehkä jopa tuhansia litroja kevyttä polttoöljyä vuotanut vesistöön

    Artikkelin aiheet
    Kemin satama
    polttoainevuoto
    ympäristöonnettomuus
    pelastuslaitos
    Lapin pelastuslaitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat