• Puolet kesämökeistä lahoaa metsiin

    Vanhoja mökkejä ei mielletä varallisuudeksi.
    Uutiset
    31.3.201621:00
    Juhani Viitala

    Sinivalkoinen jalanjälki -mökkitutkimus selvitti, että lähes 40 prosenttia suomalaisista mökeistä on yli 50 vuotta vanhoja. Valtaosalle niistä tarvittaisiin korjausta.

    "Mökkien kunnosta ei huolehdita samalla tavalla kuin kodeista", toimitusjohtaja Tero Lausala Suomalaisen työn liitosta sanoo.

    Kesämökeissä on Lausalan mukaan merkittävää kansallisomaisuutta. Suomalaisten varallisuudesta merkittävä osa sidotaan niihin.

    "Mökkeilyllä on paikallisesti suuri työllistävä merkitys."

    Mökkeilyn arvioidaan työllistävän 60 000 suomalaista sekä lisäävän paikallisten palveluiden käyttöä.

    "Haluammekin muistuttaa suomalaisia siitä taloudellisesta hyvästä ja työstä, jota suomalainen mökkikulttuuri luo."

    Suomalaiset ovat todellista mökkikansaa. Kesämökkejä on yli 500 000 puhumattakaan vanhoista maatiloista ja mummonmökeistä, joita käytetään loma-asuntoina.

    Mökkeilyyn suomalaiset käyttivät vuonna 2014 arviolta yli kuusi miljardia euroa. Mökkitutkimuksen mukaan 44 prosenttia kotitalouksista omistaa mökin, joko oman tai yhteisen.

    Tutkimuksen mukaan 85 prosentilla mökeistä löytyy korjaustarpeita. Yleisimmin korjausta mökillä vaativat laituri, sauna sekä rakennuksien ulkokatto ja ulkoseinät.

    Iso osa suomalaisista mökeistä on vanhoja: 37 prosenttia mökeistä on rakennettu 1960-luvulla tai aiemmin ja 16 prosenttia 70-luvulla. Moni kaipaa kipeästi kunnostusta.

    Suomessa oman mökin tarjoaminen vuokralle on melko uusi asia. Kiinnostus tähän on kasvamassa. Vain kolme prosenttia oli vuokrannut omaa mökkiään viime vuonna.

    Tutkimuksen mukaan 18–34 -vuotiaat suhtautuvat mökin vuokraamiseen myönteisesti ja heistä 17 prosenttia on kiinnostunut mökin vuokraamisesta tulevaisuudessa.

    Artikkelin aiheet
    kesämökit
    mökkeily
    Suomalaisen työn liitto
    varallisuus
    mökkitutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria