”Ihmisillä on monta kertaa väärä kuva sukututkimuksesta”, sanoo aluekeskusrekisterin johtaja
Sukututkimustilauksissa nähdään hienoinen piikki, kun jokin ohjelma tai artikkeli kertoo dna-testeistä, kertoo Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomas Palola.
Valtio maksaa kirkolle yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta tukea. ”On eri asia, riittääkö se väestötiedon ylläpitoon, hautaustoimeen ja kulttuurihistoriallisen perinnön vaalimiseen”, Tuomas Palola sanoo. Kuva: Carolina HusuKansankirkot alkoivat hoitaa väestökirjanpitoa Suomessa 1600-luvulla. Vuonna 1999 evankelis-luterilaisen kirkon jäsenten tiedot yhdistettiin valtion väestötietojärjestelmään.
Valtio pitää järjestelmää yllä, mutta kirkolla on oikeus ylläpitää omien jäsentensä tietoja.
”Se on valtion kannalta edelleen suotuisaa. Esimerkiksi lapsista 60–70 prosenttia kastetaan ja samalla kirkko rekisteröi heidät. Jos valtio tekisi sen, valtio tarvitsisi lisää työvoimaa”, kertoo Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomas Palola.
Kirkko maksaa valtiolle väestötiedon käytöstä viranomaishintaa. Valtio maksaa kirkolle yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta tukea.
”On eri asia, riittääkö se väestötiedon ylläpitoon, hautaustoimeen ja kulttuurihistoriallisen perinnön vaalimiseen”, Palola sanoo.
”Historiallisten jäänteiden purkaminen on käytännön tasolla vaikeaa, vaikka siihen löytyisi poliittista tahtoakin. Toivottavasti hintalappu ymmärretään. Kirkon kannalta tämä ei ole missään tapauksessa kannattavaa bisnestä.”
Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin kiinnitti vuosi sitten huomiota sukuselvitysten ja virkatodistusten pitkiin toimitusaikoihin. Tilausta sai odottaa jopa 20 viikkoa.
”Jonot on saatu purettua”, Palola kertoo.
Lapuan hiippakunnassa käsittelyaika on nyt 2,5 viikkoa. Koko maassa käsittelyaika vaihtelee kolmesta päivästä kolmeen viikkoon.
Tavoitteena on kahden viikon käsittelyaika. Nyt sitä pidentää Suomessa viime vuoden marras–joulukuussa noussut kuolleisuus.
”Tammikuussa tilauksia virkatodistuksista tuli 25 prosenttia enemmän kuin joulukuussa”, kertoo Palola.
Virkatodistus tehdään, kun ihminen kuolee. Perintökaaren mukainen perimysjärjestys edellyttää, että hänen perijänsä pitää selvittää.
Sukututkimuksia puolestaan tilataan aluekeskusrekistereistä vaihtelevasti.
Sukututkimustilauksissa nähdään Palolan mukaan hienoinen piikki aina silloin, kun jokin ohjelma tai artikkeli kertoo dna-testeistä.
”Ihmisillä on monta kertaa väärä kuva sukututkimuksesta. Innostuksen vallassa sukututkimusta tilaava ei välttämättä ole ymmärtänyt väestötietomme rakentumista, joka edellyttää perustietoja etsittävistä henkilöistä.”
Väestötieto muodostettiin 1600-luvulta 2010-luvulle paikkakuntakohtaisesti.
Kun henkilöstä pyydetään virkatodistusta esimerkiksi perunkirjoitusta varten, aluekeskusrekisteri etsii häneen liittyvät digikuvat paikkakunnilta, joissa hän on asunut.
Seurakunnat ovat digikuvauttaneet kirkonkirjansa 1860-luvulta lähtien. Valtaosa kirkonkirjojen informaatiosta on nykyään digikuvina.
Kirkko purkaa kuvien tietoja kirkon yhteiseen sähköiseen tietokantaan systemaattisesti virkatodistusten, sukuselvitysten ja sukututkimusten laatimisen yhteydessä.
”Keskivertohenkilöstä, joka syntynyt 1940-luvulla, löytyy kirkonkirjoista 10–20 merkintää.”
Kirkonkirjat
Seurakunnat ovat pitäneet kirkonkirjoja 1600-luvulta alkaen. Vuoden 1686 kirkkolaki teki niistä pakollisia kaikissa seurakunnissa.
Kirkonkirjoihin merkittiin 1600-luvulla syntyneet, vihityt ja kuolleet. 1700-luvulla tietosisältöä laajennettiin: mukaan otettiin esimerkiksi rikosmerkinnät ja sukulaisuussuhteet.
Kirkonkirjoja pidettiin maaseudulla pääsääntöisesti kylittäin ja taloittain. Kaupungeissa kirjoja pidettiin sukunimittäin tai kortteleittain sekä myös siviilisäädyn tai yhteiskunnallisen aseman perusteella.
Vuonna 1962 perhelehdet korvasivat kirkonkirjat. Sen jälkeen käyttöön tulivat sähköiset järjestelmät. Myös perhelehtiin ja sähköisiin järjestelmiin tieto merkittiin samoin periaattein kuin kirkonkirjoihin eli paikkakuntakohtaisesti.
Väestötietoa alettiin muodostaa uudella tavalla 2010-luvulla. Tieto on keskitetysti valtakunnallisessa järjestelmässä.
Kirkonkirjat ovat fyysisesti edelleen seurakunnissa. Vanha aineisto on tallennettu maakunta-arkistoihin.
Samanlaisia väestötietojärjestelmiä löytyy muistakin Pohjoismaista. Suomen aineisto on kuitenkin kattavuudessaan ainutlaatuinen maailmassa.
Lähteet: Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisteri, Tuomas Palola
- Osaston luetuimmat
