• Sää alkaa lämmetä sunnuntai-iltana lännestä alkaen, maanantaina huono ajokeli lähes koko maassa

    Lauantaina iltakuuden jälkeen päivän kovin pakkaslukema oli mitattu Kainuun Suomussalmella. Siellä mittari näytti 35,8:aa pakkasastetta.
    Ilmatieteen laitoksen varoituskartalla on sunnuntaina varoitus kovasta pakkasesta koko maassa lukuun ottamalla Lappia ja Ahvenanmaata. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Ilmatieteen laitoksen varoituskartalla on sunnuntaina varoitus kovasta pakkasesta koko maassa lukuun ottamalla Lappia ja Ahvenanmaata. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Sää
    6.1.202420:19
    STT–

    Viime päivien kireät pakkaset jatkuvat vielä sunnuntaina koko maassa, mutta jo sunnuntaina illalla sää alkaa lämmetä lännestä alkaen, kerrottiin Ilmatieteen laitokselta lauantaina.

    Lauantaina iltakuuden jälkeen päivän kovin pakkaslukema oli mitattu Kainuun Suomussalmella. Siellä mittari näytti 35,8:aa pakkasastetta. Myös joillakin muilla paikkakunnilla Kainuussa oli liki yhtä kylmää.

    ”Lauantaina kovin pakkaslukema saattaa vielä kivuta tuota ylemmäksi illan aikana”, arvioi päivystävä meteorologi Juha Tuomala STT:lle.

    Hänen mukaansa sunnuntain vastaisesta yöstä saattoi olla tulossa ainakin Etelä-Suomessa kuluvan viikon kylmin. Pakkaslukeman ennakoitiin kipuavan etelässäkin yöllä 25 asteeseen.

    Lauantaina Suomen palokunnat saivat kosolti hälytyksiä tulipaloista ja vesivahingoista. Paloriskiä saattoi nostaa se, että ihmiset yrittivät sulatella jäätyneitä putkia osin kummallisillakin tavoilla, arvioitiin muutamalta pelastuslaitokselta.

    Liukasta kuuraa pian maanteille

    Ilmatieteen laitoksen varoituskartalla on sunnuntaina varoitus kovasta pakkasesta koko maassa lukuun ottamalla Lappia ja Ahvenanmaata. Sunnuntaina illalla tulee voimaan lisäksi huonon ajokelin varoitus maan länsiosassa ja osissa keskistä Suomea, kun säätyyppi alkaa muuttua.

    ”Ajokelistä varoitetaan siksi, että lämpiävä sää tuo maanteiden pinnoille lännestä alkaen kuuraa”, Tuomala kertoi.

    Maanantaina ajokeli on varoituskartan mukaan huono jo koko Suomessa pois lukien Koillismaan kolme paikkakuntaa.

    ”Tiistaista näyttäisi tulevan alkuviikon lämpimin päivä. Silloin lämpö nousee plussalle maan etelä- ja keskiosissa sekä todennäköisesti jopa Etelä-Lapissa asti”, meteorologi ennakoi.

    Lämpötila siis saattaa enimmillään nousta joillakin paikoin muutamassa päivässä noin 30 astetta.

    Ensi viikon puolivälissä sää voi alustavien ennusteiden mukaan alkaa viiletä uudelleen.

    Artikkelin aiheet
    säänmuutos
    pakkaset
    ajokeli
    Ilmatieteen laitos
    Suomussalmi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita