• Oitti on hyvien peruspalveluiden kylä

    Uutiset
    20.7.201216:00
    ANNIINA KESO

    Hausjärvi on kantahämäläinen neljän taajaman kunta. Siellä on 8 900 asukasta, joista noin 2 500 asuu kunnan suurimmassa taajamassa ja hallinnollisessa keskuksessa Oitissa. Hausjärveltä on lyhyt matka niin Riihimäelle, Lahteen, Hämeenlinnaan kuin Helsinkiinkin.

    ”On harvinaista, että tämän kokoisesta paikassa on rautatieasema, josta pääsee keskimäärin kerran tunnissa junalla sekä Riihimäelle että Lahteen”, Oitissa asuva muusikko Mari Kaasinen kertoo.

    ”Koska minulla ei ole ajokorttia, käytän paljon junaa. Olen päättänyt, että niin kiireistä elämäni ei saa olla, ettenkö voisi elää tunnin haitarilla.”

    Juna-aseman lisäksi Oitissa on hyvät peruspalvelut.

    ”On pankki, apteekki, posti, terveyskeskus, päiväkoti ja koulut aina lukioon saakka. Olemme pyrkineet käyttämään oman kylän palveluita, jotta ne säilyisivät”, Kaasinen juttelee.

    ”Kaiken jokapäiväisen saa täältä. Vaateostoksia ei oikein voi tehdä, mutta täydennän vaatekaappiani usein keikkamatkoilla.”

    Kaasinen ei ole huolissaan Oitin tulevaisuudesta.

    ”Koska meillä on täällä hyvät peruspalvelut, en usko, että tulevaisuus on kovin synkkä.”

    ”On hienoa, että täällä on oma lukio, vaikka Riihimäki, Lahti ja Hämeenlinna ovat lähellä.”

    ”Toivotaan, että siellä riittää oppilaita jatkossakin, jotta saamme pitää sen.”

    Toistaiseksi Hausjärvellä ei ole tiedossa varmaa kuntaliitosta. Kunnan sijainnin vuoksi mahdollisista liitoksista on kuitenkin puhuttu useampaankin suuntaan.

    ”Mitään ei ole vielä päätetty. Voisimme ilmeisesti yhdistyä Riihimäen, Hyvinkään tai Lopen kanssa”, Kaasinen sanoo.

    ANNIINA KESO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Oitti
    Hausjärvi
    peruspalvelut
    Mari Kaasinen
    kuntaliitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria