• Italia haluaa EU:n lääkeviraston Milanoon – Tuomioistuin päätti viraston muuttavan Amsterdamiin

    Virastoa tavoitellut Suomi putosi äänestyksessä jo ensimmäisellä kierroksella.
    Lääkeviraston on määrä muuttaa Spark-nimiseen toimistotaloon Amsterdamissa.
    Lääkeviraston on määrä muuttaa Spark-nimiseen toimistotaloon Amsterdamissa. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    31.1.201815:28
    STT

    Italia on pyytänyt EU-tuomioistuinta perumaan päätöksen EU:n lääkeviraston muutosta Amsterdamiin. Lääkevirasto on siirtymässä pois Britanniasta, kun maa eroaa EU:sta.

    EU-maiden ministerit äänestivät viraston uudesta sijainnista marraskuussa, jolloin Amsterdam voitti äänestyksen. Voittaja selvisi arvalla, sillä loppusuoralla olleet Amsterdam ja Italian Milano saivat tasapisteet viimeisellä äänestyskierroksella.

    EU-tuomioistuin kertoi tänään Twitterissä, että Italia ja Milanon kaupunki pyrkivät kumoamaan päätöksen viraston siirtämisestä.

    Terveydestä vastaava komissaari Vytenis Andriukaitis kommentoi uutista lyhyesti toteamalla, että päätös on tehty. Komissio ei hänen mukaansa ota osaa Italian sisäiseen vaalikamppailuun.

    Italiassa käydään parlamenttivaalit tänä keväänä.

    "Tämä päätös tehtiin neuvostossa ja komissio seuraa, miten se toteutetaan", Andriukaitis sanoi.

    Komissio valmisteli ennen neuvoston päätöstä arvioinnin kaikista hakijoista, joita oli yhteensä 19. Se ei kuitenkaan laittanut kaupunkeja järjestykseen.

    Virastoa niin ikään tavoitellut Suomi putosi äänestyksessä jo ensimmäisellä kierroksella.

    Artikkelin aiheet
    EU:n lääkevirasto
    Italia
    Amsterdam
    Milano
    EU-tuomioistuin
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle