• Tutkimus paljastaa: Proteiinin saanti ei vaarannu kasvispainotteisella ruokavaliolla – luuston kannalta eräs asia on kuitenkin huomioitava

    Jos proteiininlähteinä käyttää etupäässä herneitä ja härkäpapua, saa tutkimuksen mukaan riittävän määrän proteiinia ja luuston terveys pysyy hyvänä.
    Tutkimus puoltaa esimerkiksi härkäpapujen lisäämistä punaisen lihan kustannuksella ruokavalioon, sillä proteiinin saanti tai luuston terveys ei näytä siitä kärsivän.
    Tutkimus puoltaa esimerkiksi härkäpapujen lisäämistä punaisen lihan kustannuksella ruokavalioon, sillä proteiinin saanti tai luuston terveys ei näytä siitä kärsivän. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ruoka
    18.8.202323:00
    Lauri Hauru

    Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tuoreen tutkimuksen mukaan punaisen ja prosessoidun lihan korvaaminen suurelta osin palkokasveilla ei vaaranna proteiinin saantia tai luuston terveyttä, tiedottaa Helsingin yliopisto.

    Planetaarisen ruokavalion noudattaminen Suomessa viljeltäviä palkokasveja, eli herneitä ja härkäpapuja, käyttämällä on proteiiniravitsemuksen ja luuston terveyden kannalta turvallista, toteaa dosentti Suvi Itkonen tiedotteessa.

    Tutkimuksessa ei havaittu luun muodostumisen tai luun hajoamisen merkkiaineissa eroja palkokasveja tai punaista ja prosessoitua lihaa käyttäneiden ruokavalioryhmien välillä.

    Välttämättömien aminohappojen ja proteiinin saannit olivat keskimäärin suositusten mukaisia molemmissa ruokavalioryhmissä. Niin ikään kalsiumin saanti oli nykyisen ravitsemussuosituksen mukaista ja D-vitamiinin saanti hyvin lähellä suositusta, tiedotteessa kerrotaan.

    Papumies-tutkimuksen 102 miespuolista koehenkilöä muodostivat kaksi ryhmää, joiden ruokavaliot erosivat proteiininlähteiden osalta.

    Ensimmäinen ryhmä söi 760 grammaa punaista ja prosessoitua lihaa viikossa. Määrä kattoi 25 prosenttia proteiinin kokonaissaannista ja vastaa suomalaisten miesten keskimääräistä kulutusta.

    "Punaisen lihan käytön vähentäminen on ympäristövaikutusten kannalta erittäin tärkeää.” Suvi Itkonen

    Toisen ryhmän proteiininlähteenä olivat palkokasvit, lähinnä herne- ja härkäpapupohjaiset elintarvikkeet. Ne vastasivat 20:tä prosenttia proteiinin kokonaissaannista. Lisäksi ryhmä söi punaista ja prosessoitua lihaa 200 grammaa viikossa eli 5 prosenttia proteiinin kokonaissaannista.

    Palkokasveja nauttineen ryhmän proteiininlähteiden osuudet vastaavat planetaarisen ruokavalion suosituksia.

    Koehenkilöt noudattivat muilta osin tavanomaista ruokavaliotaan. He eivät saaneet syödä tutkimuselintarvikkeiden lisäksi muuta punaista ja prosessoitua lihaa tai palkokasveja.

    Tiedotteessa kerrotaan, että hiljattain päivitetyissä pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa painotetaan lihan käytön rajoittamista ja maidon kulutuksen kohtuullistamista.

    "Punaisen lihan käytön vähentäminen on ympäristövaikutusten kannalta erittäin tärkeää”, toteaa Itkonen.

    Kasvispainotteiset ruokavaliot ovat yhä suositumpia. Planetaarinen ruokavalio on WWF:n mukaan tutkijoiden kehittämä ruokavalio, jolla pyritään ratkaisemaan kestämättömän ruuantuotannon ja -kulutuksen ongelmia.

    Planetaarinen ruokavalio perustuu neljään perusasiaan: kasvisten ja kasviproteiinien määrää kasvatetaan, lihan syöntiä vähennetään, munien ja maitotuotteiden tilalle otetaan kasvipohjaisia tuotteita ja lisätään lähivesistöjen kalan syöntiä.

    Itkonen muistuttaa tiedotteessa, että jos vähentää maitotuotteiden määrää ruokavaliossaan, on kalsiumin ja D-vitamiinin saanti turvattava muista lähteistä.

    Lisää aiheesta
    • Hanna Haveri, Soili Soisalo, Eeva Voutilainen: Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa, 192 s. Kustannus Oy Duodecim.

      Kirjallisuus | Tällaiset ruokavalinnat ja elämäntavat koituvat ympäristön parhaaksi

    • Helsingin yliopiston tutkimukseen osallistui yli 800 päiväkoti-ikäistä lasta. Kuvituskuva.

      Pienten lasten ruokavaliossa on liikaa lihaa ja maitoa, toteaa Helsingin yliopiston tutkimus – "Mistään ruoasta ei tarvitse kuitenkaan kokonaan luopua"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle