• Puolustusvaliokunta linjasi: ulkomaalaisten kiinteistökauppoja valvottava nykyistä tarkemmin

    Valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä valmistui perjantaina.
    Hallitus esitti ja valiokunta kannatti tarkennuksia eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.
    Hallitus esitti ja valiokunta kannatti tarkennuksia eräiden kiinteistöhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta
    Uutiset|Politiikka
    2.12.202215:07
    Matti Tuominen

    Eduskunnan puolustusvaliokunta puoltaa hallituksen esitystä, jolla ulkomaalaisten havittelemat kiinteistökaupat tutkitaan etukäteen aiempaa tarkemmin. Valiokunnan mietintö hallituksen esityksestä valmistui perjantaina.

    Hallitus esitti ja valiokunta kannatti tarkennuksia eräiden kiinteistönhankintojen luvanvaraisuudesta annettuun lakiin, valtion etuosto-oikeudesta eräillä alueilla annettuun lakiin ja etuostolakiin.

    ”Valiokunta totesi mietinnössään pitävänsä erittäin tarpeellisena lupalakiin tehtävää lisäystä, jonka mukaan kiinteistönhankinta ei saa uhata kansallista turvallisuutta. Tämä tehostaa myös tiedonvaihtoa puolustushallinnon ja sisäasiainhallinnon välillä, kun kansallinen turvallisuus otetaan huomioon maanpuolustuksen, rajaturvallisuuden ja huoltovarmuuden turvaamisen rinnalla”, valiokunnan puheenjohtaja Antti Häkkänen (kok.) kommentoi tiedotteessa.

    Puolustusministeriö saa muun muassa selvittää, mistä kiinteistökauppaan aiotut rahat ovat peräisin. Ulkomaalaisen lupahakemus voidaan myös hylätä, jos hankittava kiinteistö ei todellisuudessa soveltuisi hakemuksessa ilmoitettuun käyttötarkoitukseen.

    Lakimuutosten myötä valtiolla olisi etuosto-oikeus, jos se olisi tarpeen kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Valtiolla olisi myös etuosto-oikeus kiinteistöihin, jotka sijaitsevat enintään kilometrin päässä Puolustusvoimien tai Rajavartiolaitoksen kohteista. Samalla aika etuosto-oikeuteen pitenee neljään kuukauteen.

    Nyt käsiteltävänä olevat lakimuutokset koskevat vain kiinteistökauppoja, eivät esimerkiksi asunto-osakeyhtiöiden osakkeiden myyntiä. Mahdolliset lisätiukennukset jäävät seuraavalle, huhtikuun vaalien jälkeen valittavalle hallitukselle.

    Asiaan ottaa kantaa myös keskustan kansanedustaja, puolustusvaliokunnan jäsen Joonas Könttä tiedotteessaan. Hän huomauttaa, että seuraavan hallituksen on syytä uudistaa myös tiedustelulainsäädäntöä.

    Lisää aiheesta
    • Purra toivoo, että lopputulokseen päästään ennen kesätaukoa.

      Politiikka | Hallintovaliokunta kytki valmiuslakia koskevaan lausuntoonsa vaatimuksen: Koko itäraja voitava sulkea poikkeustilanteessa

    • Kuvituskuva lipastuksesta reserviläisammunnoissa.

      Politiikka ja talous | Puolustusvaliokunta: Puolustusvoimien ampuma-aseet maanpuolustuskouluksen käyttöön ja ampumaratojen määrä noin tuhanteen

    • Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää puolustusvaliokunnan puheenjohtajaksi Antti Häkkästä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Kokoomuksen eduskuntaryhmä esittää Antti Häkkästä puolustusvaliokunnan johtoon Orpon seuraajaksi

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa