• Valtiovarainvaliokunnalta rahaa nuorille ja veteraaneille

    Lisärahaa menee myös siirtoviemäreihin ja Kimolan kanavaan.
    Uutiset
    10.12.201516:39
    MT toimitus

    Eduskunnan valtiovarainvaliokunta on saanut valmiiksi vuoden 2016 talousarvioesitystä koskevan mietintönsä. Talousarvion loppusumma on noin 54,4 miljardia euroa, mikä on noin 0,5 miljardia euroa enemmän kuin vuoden 2015 varsinainen talousarvio.

    Mietintöön sisältyy viisi vastalausetta. Yksi niistä on oppositiopuolue SDP:n, jonka mielestä leikkauksia olisi pitänyt jättää tekemättä ja työllisyyteen panostaa enemmän.

    Valtiovarainvaliokunta tukee osoittamillaan 40 miljoonan euron lisäresursseilla muun muassa nuorten työpajatoimintaa ja veteraanien kuntoutusta. Molempiin tarkoituksiin suunnataan neljä miljoonaa euroa.

    Lisärahaa annetaan myös tuomioistuinten, paikallispoliisin ja ulosoton toimintaan, keskeneräisiin siirtoviemäreihin, elinkeinopolitiikkaan, vientiin ja kansainvälistymiseen, terveydenhuollon tutkimukseen, päihdeäitien kuntoutukseen ja erityisen tuen tarpeessa olevien asiakkaiden matalan kynnyksen apuun sekä perusopetuksen laatuun, koululaisten kerhotoimintaan, etsivään nuorisotyöhön.

    Suurin yksittäinen hyötyjä on Kymenlaakson ja Päijänteen yhdistävä Kimolan kanava, jonka kunnostamiseen valiokunta suuntaa kuusi miljoonaa euroa.

    Budjettimietinnön käsittely alkaa eduskunnan täysistunnossa ensi maanantaina. Tavoitteena on, että eduskunta hyväksyy valtion ensi vuoden talousarvion ensi viikon perjantaina.

    Artikkelin aiheet
    Valtiovarainvaliokunta
    talousarvio 2016
    nuoret
    veteraanit
    Kimolan kanava
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle