• USU-gallup: Hallituksen sopeutustoimet jakavat kansan kahtia – säästöjen kannatus on kasvanut viime kevään eduskuntavaalien jälkeen

    Tutkijan mukaan perussuomalaiset on valtiovarainministeri Riikka Purran johdolla onnistunut vakuuttamaan kannattajansa siitä, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä.
    Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi että perussuomalaiset on valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johdolla onnistunut vakuuttamaan kannattajansa siitä, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä.
    Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi että perussuomalaiset on valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johdolla onnistunut vakuuttamaan kannattajansa siitä, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä.  Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
    Uutiset|Politiikka
    3.4.202407:39
    STT

    Valtiontalouden sopeutustoimet jakavat kansan kahtia, kertoo Uutissuomalaisen teettämä mielipidemittaus. USU-gallupin mukaan 44 prosenttia suomalaisista kannattaa hallituksen sopeutustoimia, kuten palveluiden ja etuuksien leikkauksia sekä veronkorotuksia, vaikka ne heikentäisivät vastaajan omaa elintasoa. Täsmälleen yhtä moni vastaaja torjuu sopeutustoimet.

    Uutissuomalaisen mukaan sopeutustoimien kannatus on noussut edellisestä mittauksesta, joka tehtiin vuosi sitten, ennen viime kevään eduskuntavaaleja. Tuolloin kannattajia oli 36 ja vastustajia 43 prosenttia.

    Suurin muutos kyselyiden välillä on tapahtunut perussuomalaisten kannattajien näkemyksissä. Vuosi sitten vain 23 prosenttia perussuomalaisten kannattajista hyväksyi sopeutustoimet. Nyt heistä jopa 71 prosenttia kannattaa sopeutuksia.

    Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä arvioi Uutissuomalaiselle, että perussuomalaiset on valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johdolla onnistunut vakuuttamaan kannattajansa siitä, että sopeutustoimet ovat välttämättömiä.

    Tietoykkösen toteuttamaan kyselyyn vastasi 1 000 suomalaista 12.–20. maaliskuuta. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    hallitus
    sopeutustoimet
    Perussuomalaiset
    Riikka Purra
    USU-gallup
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa