• THL: Suomessa on raportoitu 131 uutta koronavirustartuntaa, sairaalassa nyt 62 ihmistä

    Uusia tartuntatapauksia todettiin Kainuuta lukuun ottamatta kaikkien sairaanhoitopiirien alueilla.
    Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu tähän mennessä 13 555. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu tähän mennessä 13 555. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    19.10.202017:30
    STT

    Suomessa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi sairaalahoidossa nyt 62 ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tehohoidossa heistä on 7.

    Uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia ei ole perjantain jälkeen raportoitu.

    Sairaalassa olevien määrä on kasvanut perjantaista kuudella. Tehohoidossa on nyt yksi potilas enemmän kuin perjantaina.

    Aiemmin maanantaina THL raportoi 131 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viikon aikana on raportoitu 2  853 tartuntaa, mikä on 1 197 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana.

    Viikkotasolla tartuntojen kasvuvauhti vaikuttaa tasaantuneen. Viimeisten seitsemän päivän aikana tartuntoja on raportoitu 1  343, kun edellisviikolla tartuntoja raportoitiin 1  510.

    THL:n tuoreimman kahden viikon seurantajakson (3.–16.10.) aikana uusia tartuntatapauksia todettiin Kainuuta lukuun ottamatta kaikkien sairaanhoitopiirien alueilla. Uusien tapausten ilmaantuvuus väestöön suhteutettuna oli tällä ajanjaksolla valtakunnallisesti 49,2 tapausta 100  000:ta asukasta kohden.

    Tautiin liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu yhteensä 351, joista valtaosa kirjattiin viime kevään aikana.

    Yhteensä koronavirustartuntoja on raportoitu tähän mennessä 13 555.

    Sairaalahoidossa olevien määrä ja mahdolliset kuolemantapaukset ilmoitetaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    THL
    Suomi
    tartuntatilasto
    sairaalahoidot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria