• Etelään ensilumi - idässä satoi reippaammin

    Viime yönä satoi eteläiseen Suomeen ensilumi. Ajosää on Liikenneviraston ennusteen mukaan päivällä huono monissa kohdin itäistä, keskistä ja pohjoista Suomea.
    Kuva: Pekka Hannila
    Uutiset
    6.12.201113:00
    MT toimitus

    Etelän sisämaassa lunta saatiin viiden sentin molemmin puolin. Rannikolla kuitenkin esimerkiksi Helsingissä lumipeite jäi ohueksi.

    Etelän lumipeite ei ole vielä yhtenäinen, vaan siinä on yhä reikiä, lumettomia alueita.

    Eniten lunta satoi Jyväskylästä itään, jossa lunta kertyi kuuden sentin verran.

    Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Inna Haapa kertoo, että Jyväskylän Muuratjärvellä lunta tuli peräti 8 senttiä. Sadannan paikallisvaihteluja kuvaa, että Jyväskylän lentokentällä puolestaan sadanta jäi kolmeen senttiin.

    Pääosan tuoreesta lumesta ennustetaan pysyvän itsenäisyyspäivän ajan maassa, sillä lämpötila pysyttelee etelässäkin nollan tietämissä läntisimpiä alueita lukuun ottamatta. Illalla sää vielä viilenee hiukan.

    Viime vuoden itsenäisyyspäivänä koko maa oli lumen peitossa, ja yleisesti lunta oli yli kymmenen senttiä. Itsenäisyyspäivän aikana lunta tuli paikoin reippaasti, ja paikoin lumen syvyys kasvoi yli 10 senttiä. Lämpötila vaihteli lounaisrannikon pikkupakkasesta Lapin kymmeneen pakkasasteeseen.

    Artikkelin aiheet
    ensilumi
    sää
    Suomi
    Liikennevirasto
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle