• Mediat: Ainakin kolme toimittajaa kuollut Israelin iskussa hotelliin Libanonissa

    Israel on jatkanut Beirutin eteläisten lähiöiden pommittamista perjantain vastaisena yönä.
    Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut reilun kuukauden aikana Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 1 580 ihmistä.
    Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut reilun kuukauden aikana Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 1 580 ihmistä.  Kuva: LEHTIKUVA/AFP.
    Uutiset|Ulkomaat
    25.10.202408:03
    STT–AFP

    Ainakin kolme toimittajaa on kuollut Israelin asevoimien iskussa Libanonin eteläosassa Hasbayan kaupungissa, kertoo uutiskanava al-Jazeera.

    Uutiskanavan mukaan Israel teki ilmaiskun hotelliin, jonne toimittajat olivat majoittuneet.

    Hasbaya sijaitsee lähellä Libanonin ja Syyrian rajaa.

    Toistaiseksi ei ole tiedossa iskussa kuolleiden toimittajien kansalaisuuksia eikä medioita, joille he työskentelivät.

    Israel on tehnyt perjantain vastaisena yönä iskun asuinalueelle Jabalian pakolaisleirillä Gazan kaistalla, jossa on kuollut kymmeniä ihmisiä, kertoo israelilaislehti Haaretz.

    Qatarilaiskanava al-Jazeeran mukaan palestiinalainen uutistoimisto Wafa raportoi uhreja olleen 150. Wafa ei ole tarkentanut iskussa kuolleita ja haavoittuneita. Uhrien joukossa on Wafan paikallisten lähteiden mukaan myös naisia ja lapsia.

    Gazan väestönsuojeluviranomainen ilmoitti al-Jazeeran mukaan, että iskussa on tuhoutunut ainakin 10 asuinrakennusta.

    Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut reilun kuukauden aikana Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 1 580 ihmistä.

    Israel on jatkanut Beirutin eteläisten lähiöiden pommittamista perjantain vastaisena yönä, kertoo Libanonin valtiollinen uutistoimisto NNA.

    Myös Beirutissa olevat AFP:n kirjeenvaihtajat kertoivat kuulleensa voimakkaita räjähdyksiä. Alueelta otetuissa kuvissa näkyi iskujen jäljiltä nouseva savupatsas.

    Israel teki aiemmin torstaina kaksi erillistä iskua kahteen kylään Libanonin itäosassa. Pommituksissa kuoli Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 12 ihmistä, joista kolme oli lapsia.

    Israelin iskuissa Libanoniin on kuollut reilun kuukauden aikana Libanonin terveysministeriön mukaan ainakin 1 580 ihmistä. Todennäköisesti todelliset uhriluvut ovat ilmoitettuja lukuja korkeammat.

    Artikkelin aiheet
    Israelin iskut
    Libanon
    toimittajien kuolema
    Gazan kaista
    Beirut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria