• Suomen ja Viron välisen kaasuputken suunnitteluun viisi miljoonaa euroa

    Uutiset
    23.12.201515:00
    Jouko Kyytsönen

    EU on myöntänyt 5,4 miljoonaa euroa Suomen ja Viron välisen maakaasuputken suunnitteluun. Sopimus allekirjoitettiin tiistaina. Putken kustannusarvio on 250 miljoonaa euroa.}

    Suunnittelutuesta 4,65 miljoonaa euroa tulee Suomen valtion omistamalle Baltic Connector Oy:lle ja loput virolaiselle Elering Gaasille.

    BalticConnector-niminen kaasuputki lisää Suomen ja Baltian kaasun toimitusvarmuutta. Puolan ja Liettuan välisen kaasuyhdysputken kanssa se täydentää Baltian kaasurenkaan, jolloin Suomi ei ole pelkästään Venäjän kaasusta riippuvainen.

    Ilmastotoimista ja energia-asioista vastaavan EU-komissaari Miguel Arias Cañeten mukaan sopimus on osoitus kaikkien osapuolten sitoutumisesta energiamarkkinoiden eristyneisyyden poistamiseen.

    Suomen hallitus tiedotti asiasta joulukuun alussa, jolloin Suomi päätti osaltaan putken rakentamisen jatkosta.

    Suomen hankkeen alkuperäinen osapuoli Gasum vetäytyi hankkeesta syyskuussa, koska suunniteltu nesteytetyn maakaasun (lng) varaston rakentaminen ei osoittautunut kannattavaksi.

    Gasumin sijaan valtio perusti Baltic Connectorin jatkamaan putken rakennussuunnittelua.

    Putkessa voidaan kuljettaa 7,2 miljoonaa kuutiometriä kaasua vuorokaudessa kumpaan suuntaan tahansa.

    150 kilometriä pitkästä putkesta Suomen rannikolla on 22 kilometriä, merellä 81 kilometriä ja Viron rannikolla 47 kilometriä.

    Jouko Kyytsönen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    balticconnector
    kaasuputki
    energia
    suomi
    viro
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle