• Formula 1:n Monacon gp jää ajamatta – ensimmäinen kerta sitten vuoden 1954

    Jo aiemmin kerrottiin, että Formula 1 -kauden kolme toukokuun kisaa eli Hollanti, Espanja ja Monaco on siirretty.
    Formulat pääsevät näillä näkymin lähtöruutuihin aikaisintaan kesäkuussa. LEHTIKUVA/AFP.
    Formulat pääsevät näillä näkymin lähtöruutuihin aikaisintaan kesäkuussa. LEHTIKUVA/AFP. 
    Uutiset
    19.3.202021:21
    STT

    Formula 1:n Monacon gp:tä ei ajeta tänä vuonna lainkaan, kertovat kisan järjestäjät. Legendaarinen kisa jää ajamatta ensimmäisen kerran sitten vuoden 1954.

    Jo aiemmin kerrottiin, että Formula 1 -kauden kolme toukokuun kisaa eli Hollanti, Espanja ja Monaco on siirretty, sarja kertoi torstaina sivuillaan. Kausi alkaa näin aikaisintaan kesäkuussa.

    F1-kauden viimeviikkoinen avausviikonloppu Australiassa peruutettiin viime metreillä koronaviruksen takia. Jo aiemmin siirrettiin huhtikuuksi kalenteroitu Kiinan gp maassa puhjenneen virusepidemian myötä, ja Australian perumisen jälkeen myös Bahrain (22. maaliskuuta) ja Vietnam (5. huhtikuuta) siirrettiin mahdolliseen tulevaan ajankohtaan. Kalenterissa seuraavana on Azerbaidzhanin gp 7. kesäkuuta.

    "Meneillään olevan maailmanlaajuisen Covid-19-virustilanteen myötä (Kansainvälinen autoliitto) FIA, F1 sekä kolme promoottoria ovat tehneet nämä päätökset varmistaakseen lajin osanottajien sekä fanien terveyden ja turvallisuuden. Se pysyy meidän tärkeimpänä huolenaiheenamme", F1:n ja FIA:n yhteisessä tiedonannossa kerrottiin.

    Kaikki osapuolet painottivat, että kisoille etsitään "mahdollisia vaihtoehtoisia päivämääriä" ja kausi pyritään aloittamaan "niin nopeasti kuin se on turvallista toukokuun jälkeen".

    Keskiviikkonakin formula 1 muokkasi perinteistä kausikaavaansa FIA:n ilmoitettua, että heinä-elokuinen kesätauko siirretään maalis-huhtikuulle.

    Päätöksellä haettiin tilaa elokuuhun, jotta kilpailusumaa saataisiin helpotettua. Alkuperäisessä F1-kalenterissa oli 22 gp-kisaa, ja kaudesta on saatava ajettua ainakin kahdeksan gp:tä, jotta virallinen MM-status säilyy.

    Tiiviiksi äityvän kalenterin läpiviemiseen on jo hahmoteltu vaihtoehtoja, kertoi BBC. Luultavaa lienee, että gp-koitoksia käydään entistä useampana peräkkäisenä viikonloppuna ja tuota varten kisoja on koottava maantieteellisesti niin lähekkäisiin ryhmiin kuin vain mahdollista. BBC arvioi joidenkin kisojen jäävän kalenterimuutoksissa jalkoihin, ja vaaravyöhykkeessä ovat Monaco, Espanja, Brasilia, Kiina ja Australia.

    Kun kisat vähenevät, vähenevät myös tulot. Osaltaan kuluja karsitaan siirtämällä vuodeksi 2021 kaavailtuja sääntömuutoksia vuoteen 2022, kertoi BBC.

    Artikkelin aiheet
    Formula 1
    Monacon gp
    koronavirus
    FIA
    kauden siirto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle