• Loviisan ja Olkiluodon voimalayksikköjä alhaalla ‒ sähkön hinta olisi noussut enemmänkin, mutta uusi siirtoalgoritmi toimi puskurina

    Sähkön tuonti paikkaa tarjontaa, kun kaksi ydinreaktoria on jouduttu ajamaan yllättäen alas.
    Olkiluodon 3-reaktori on alhaalla, samoin Loviisa 2 poissa käytöstä. Tuontisähkö paikkaa tuotantokuoppaa.
    Olkiluodon 3-reaktori on alhaalla, samoin Loviisa 2 poissa käytöstä. Tuontisähkö paikkaa tuotantokuoppaa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    19.11.202411:37
    Kimmo Lundén

    Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi tiistaina aamupäivällä sivuillaan Suomen voimajärjestelmän tilan olevan ”normaali”. Tuontisähkö paikkaa kahden ydinreaktorin yllättävät alasajot.

    Tuontisähkö Ruotsin, Viron ja Norjan siirtojohdoista korvaa Suomen sähköntuotannon laskua, kun Loviisan kakkosyksikkö on pikasulun vuoksi poissa käytöstä. Olkiluoto 3 on ollut poissa tuotannosta sunnuntain iltapäivästä lähtien.

    Olkiluodossa kyse on häiriöstä turbiinissa. Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktorin vian korjaaminen kestää odotettua kauemmin, kertoi ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voima maanantaina. Yhtiö arvioi, että laitos palaa sähköntuotantoon arviolta noin kahden vuorokauden kuluttua.

    Voimalaitoksen ykkösyksikkö Loviisassa on käynnissä normaalisti. Fortumin mukaan tapahtumasta ei aiheudu vaaraa ihmisille, ympäristölle eikä laitokselle.

    Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä arvioi aiemmin käytössä olleella sähköpörssin toimintalogiikalla, että sähkön hinta Suomessa olisi noussut enemmänkin reaktorien yllättävien vikaantumisten vuoksi.

    Uudessa järjestelmässä algoritmin pitäisi ottaa paremmin huomioon kansantalouden kokonaishyödyn sähköjärjestelmän optimoinnissa. Algoritmi optimoi sähköverkkoja laajemmin yli maanrajojen.

    Suomen aluehinta vuorokausimarkkinoilla oli tiistaina aamupäivällä 163 euroa megawattitunnilta.

    Siirtoihin perustuva flow-based -järjestelmä on ollut Keski-Euroopassa käytössä jo vuodesta 2015.

    Lisää aiheesta
    • Fingridin mukaan sähköstä ei synny pulaa niin kauan kuin sähköjärjestelmä toimii luotettavasti. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.

      Sähkö ja lämmitys | Fingrid varoittaa: Sähköstä voi syntyä talvella pulaa häiriötilanteissa

    • Turbiinihäiriö keskeytti automaattisesti Olkiluoto 3:n sähköntuotannon noin puoli viideltä sunnuntaina. LEHTIKUVA / Markku Ulander.

      Sähkö ja lämmitys | Jälleen kerran vika: Olkiluoto 3:n sähköntuotanto on keskeytynyt – tuotannon odotetaan palaavan huomenna

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria