
MTK järjestää tällä viikolla ruokamarssien nimellä kulkevia traktorimarsseja kolmella eri paikkakunnalla. Mielenilmauksilla halutaan kiinnittää huomiota muun muassa ruokaketjun epätasapainoiseen tulonjakoon.
Päivittäistavarakauppa PTY ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto pitää kampanjointia erikoisena mutta toisaalta myös tuttuna.
”Siinä mielessä erikoista, mutta toisaalta tuttua, että he puhuivat siinä taas kaupan asemasta”, Luoto kommentoi viitaten MTK:n traktorimarssien teemoihin.
Luoto huomauttaa, että sekä Kilpailu- ja kuluttajavirasto että PTT:n, Luonnonvarakeskus Luken ja markkinatutkimusyhtiö Reinun muodostama yhteenliittymä ovat havainneet elintarvikeketjun rahavirtoja selvittäneissä tutkimuksissaan, että kaupan osuus rahavirroista on pienentynyt.

Toimitusjohtaja Luoto sanoo ymmärtävänsä, että tuottajien tilanne oli vuoden 2021 lopulla hankala, kun tuotantopanosten hinnat lähtivät vahvaan nousuun.
”Elintarvikeketjussahan reagoitiin siihen tilanteeseen”, Luoto muistuttaa.
”Jos katsoo esimerkiksi sitä, miten eri toimijoiden hintatasot kehittyivät vuonna 2022, niin tuottajahinnathan nousivat Tilastokeskuksen mukaan lähes 29 prosenttia, teollisuuden hinnat reilut 15 prosenttia ja kaupan kuluttajahinnat runsaat 10 prosenttia, mutta kaupan liikevaihto nousi 3,8 prosenttia.”
Kun hinnat nousivat, kuluttajat ostivat aiempaa edullisempia tuotteita.
”Tilannehan on muuttunut tässä niin, että viimeisimmän 20 kuukauden aikana tuottajahinnat ovat nousseet nopeammin kuin tuotantopanosten hinnat.”

Luoto ei halua ottaa kantaa siihen, onko kauppa oikea kohde mielenilmaukselle. Hän huomauttaa, että kaupan pääasialliset ostokumppanit elintarvikkeissa ovat elintarviketeollisuuden yritykset.
”Kauppa hankkii heiltä pääasiassa valmiita tuotteita”, hän muistuttaa.
Monia viljelijöitä hiertävät erityisesti päivittäistavarakaupan suuret voitot. Toimitusjohtaja Luoto painottaa, että tulosta voi tehdä muun muassa omaa tuotantoaan tehostamalla.
”Tehokkaampi toiminta ei tarkoita sitä, että se on joltain toiselta pois. Vaikkapa energiatehokkuuden parantaminen näkyy hyvin paljon kaupan tuloksessa.”
MTK on nostanut useasti esille ajatusta siitä, että elintarvikemarkkinoilla ja ruokaketjussa tulot jakautuvat epätasaisesti.
”Hinnat määräytyvät markkinoilla”, Luoto muistuttaa.
Toimitusjohtaja painottaa, että elintarvikemarkkinoilla monet yritykset ovat suuria ja tuottajat ovat usein melko pieniä.
Luodon mielestä alkutuottajien pitäisikin hyödyntää nykyistä paremmin tuottajaorganisaatioita sekä hankinnassa että tuotteiden myynnissä. Tuottajaorganisaatioiden avulla viljelijät voisivat parantaa neuvotteluvoimaansa esimerkiksi suhteessa teollisuuteen.
Jos toimitusjohtaja Luoto olisi itse viljelijä, joka haluaisi saada äänensä kuulumaan itselleen tärkeissä asioissa, hän keskittyisi mielen osoittamisen sijaan neuvottelemiseen. Hän yrittäisi perustella ostajalle, miksi tuotteesta pitäisi saada tietty hinta.
”Pitäisi omalle sopimuskumppanille, siis elintarviketeollisuuden yritykselle, perustella, mikä se hintataso on.”