• Ojennetun käden lahjoituksia tarvitaan joka päivä – "Autetaan taas yhdessä" on Veripalvelun tänään julkaistu vetoomus

    Verenluovuttajia on ollut liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti. Potilaat kuitenkin tarvitsevat elintärkeitä verivalmisteita viikon jokaisena päivänä, vuodenajasta riippumatta.
    VeriRyhmän jäsenet voivat luovuttaa kukin vuorollaan ja saada pisteet ryhmän hyväksi.
    VeriRyhmän jäsenet voivat luovuttaa kukin vuorollaan ja saada pisteet ryhmän hyväksi. Kuva: Jari Härkönen
    Uutiset
    14.9.202020:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Veripalvelu haastaa työpaikat, oppilaitokset, harrastusryhmät, ystäväporukat ja muut yhteisöt auttamaan potilaita yhteisvoimin myös poikkeusaikana, "yhdessä vaikka erikseen".

    Autetaan taas yhdessä -kampanja kestää marraskuun loppuun, ja siihen voivat osallistua sekä aiemmin perustetut että uudet VeriRyhmät, Veripalvelusta kerrotaan.

    Verenluovuttajia tarvitaan tänäkin syksynä noin 800–900 joka arkipäivä.

    Maanantaina verivarannot olivat Veripalvelun sivuilla keskimäärin puolillaan.

    Perustamalla oman VeriRyhmän, eli luovutusporukan työ-, opiskelu- tai harrastuskavereiden kanssa, voi moninkertaistaa avun ja tehdä potilaiden auttamisesta yhteisöllisempää.

    Virtuaalisena ”hengenpelastajajoukkueena” voi toimia myös fyysistä etäisyyttä noudattaen: jokainen voi käydä luovutuksessa itselle sopivaan aikaan ja kerätä silti pisteitä yhteiseen luovutuspottiin.

    Vähintään viisi verenluovutuskäyntiä kampanja-aikana 14.9.–30.11. keränneet VeriRyhmät osallistuvat neljän 250 euron arvoisen herkku- ja hyvinvointilahjakortin arvontaan.

    VeriRyhmiä palkitaan vuosittain myös kunniakirjoilla. Vähintään 10 luovutuksesta vuoden aikana saa peruskunniakirjan, 20 luovutuksesta hopeisen, 30 luovutuksesta kultaisen ja 50 luovutuksesta platinaisen kunniakirjan.

    Vuonna 2019 kunniakirjan sai 621 aktiivista ryhmää.

    VeriRyhmä rekisteröidään kampanjasivulla. Jokaiselle ryhmään kuuluvalle luovuttajalle tulee tämän jälkeen tehdä oma ajanvaraus.

    Luovuttaa voi myös pienellä porukalla varaamalla ajat samaan aikajaksoon tai peräkkäin.

    Ryhmän jäseneksi liitytään luovutuskäynnin yhteydessä, jolloin luovutukset alkavat kartuttaa ryhmän saldoa.

    Artikkelin aiheet
    Veripalvelu
    autetaan taas yhdessä
    verenluovutus
    VeriRyhmä
    kampanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle