• Hurstin joulujuhlassa noin 1 700 ihmistä – lapsia tavallista enemmän

    Sini Hurstin mukaan ihmisten kasvanut taloudellinen ahdinko näkyi tänä vuonna siinä, että esimerkiksi lapsia ja lapsiperheitä oli paikalla tavallista enemmän.
    Hurstinapu ry:n perinteisessä joulujuhlassa oli mukana myös Heikki Hursti. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.
    Hurstinapu ry:n perinteisessä joulujuhlassa oli mukana myös Heikki Hursti. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    24.12.202415:48
    STT–

    Perinteisessä yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlassa oli tänä jouluaattona aiempaa enemmän osallistujia.

    Hurstinavun toiminnanjohtaja Sini Hurstin mukaan tänä vuonna paikalle Helsingin Messukeskukseen saapui arviolta noin 1 700 ihmistä. Osallistujia oli tänä vuonna kolmisensataa ihmistä enemmän kuin tavallisesti, hän arvioi.

    Hurstin mukaan ihmisten kasvanut taloudellinen ahdinko näkyi tänä vuonna siinä, että esimerkiksi lapsia ja lapsiperheitä oli paikalla tavallista enemmän.

    Joulujuhlassa esiintyivät tänä vuonna muiden muassa Katri Helena, Hanna Pakarinen ja Jepa Lambert.

    Artikkelin aiheet
    Hurstin joulujuhla
    hyväntekeväisyys
    Helsinki
    taloudellinen ahdinko
    joulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle