• Maatalousvaliokunnan pääneuvottelijaksi EU:n energialakien päivitykseen valittu Elsi Katainen korostaa biopohjaisen energian merkitystä

    ”Nyt on vauhditettava kaikkia uusiutuvan energian tuotannon keinoja biokaasusta metsäpohjaiseen biomassaan sekä tuuli- ja aurinkovoimaan”, Katainen sanoo.
    Kataisen mukaan Euroopan on irtauduttava vauhdilla venäläisestä energiasta ja otettava kaikki omat keinot käyttöön.
    Kataisen mukaan Euroopan on irtauduttava vauhdilla venäläisestä energiasta ja otettava kaikki omat keinot käyttöön. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Energia
    7.7.202214:30
    Anniina Jokinen

    Europarlamentiaarikko Elsi Katainen (kesk.) on valittu Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnan pääneuvottelijaksi EU:n energialakien päivitykseen, Katainen kertoo tiedotteessa. Energialakien päivitys on osa Euroopan komission toukokuussa julkaisemaa REPowerEU-aloitetta.

    EU esittää uusiutuvan energian tavoitteen nostamista 45 prosenttiin ja energiatehokkuustavoitteen nostamista 13 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

    Maatalousvaliokunnan raportoijana Katainen haluaa korostaa biokaasun ja metsäpohjaisen bioenergian merkitystä energiasiirtymässä sekä maatalouden sivuvirtojen potentiaalia energiantuotannossa.

    ”Euroopan on irtauduttava vauhdilla venäläisestä energiasta ja otettava kaikki omat keinot käyttöön, jotta turvaamme huoltovarmuuden. Tulevasta talvesta voi tulla kylmä ja kallis, kun energiantuonti Venäjältä hyvällä syyllä loppuu”, Katainen sanoo tiedotteessa.

    ”Nyt on vauhditettava kaikkia uusiutuvan energian tuotannon keinoja biokaasusta metsäpohjaiseen biomassaan sekä tuuli- ja aurinkovoimaan. Myös luvituksiin on pistettävä vauhtia, kansalliset pelisäännöt huomioiden.”

    Komissio julkaisi lakiesityksen uusiutuvan energian edistämisestä, rakennusten energiatehokkuudesta sekä energiatehokkuudesta annettujen direktiivien muuttamisesta toukokuussa.

    Katainen julkaisee maatalousvaliokunnan lausunnon lähipäivinä. Lakiesityksestä vetovastuussa oleva teollisuusvaliokunta äänestää esityksestä lokakuussa.

    Lue lisää:

    Meppi Elsi Katainen: Komissio ei saa vahingoittaa ruuantuotannon ja biotalouden toimintaedellytyksiä

    Meppi Katainen vastaa EU-parlamentin ympäristövaliokunnalle: ”Metsäenergialinjaus sotii biologiaa vastaan”

    EU:n komissio panttaa yhteisen maatalouspolitiikan kansallisten suunnitelmien hyväksymistä ja luo näin epävarmuutta –maatalousyrittäjät eivät tiedä, millaiset viljelysuunnitelmat tehdä

    Artikkelin aiheet
    Elsi Katainen
    biopohjainen energia
    EU:n energialait
    biokaasu
    biomassa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi