• Andersson: Työuran pituuteen perustuva irtisanomiskorvaus varteenotettava vaihtoehto

    Näin vähennettäisiin Anderssonin mukaan kannusteita irtisanoa ikääntyviä työntekijöitä, joiden uudelleentyöllistyminen on muita hankalampaa.
    Andersson mainitsi, että Ruotsi on ikääntyvien työllisyyden mallimaa ja yksi syy tälle on käänteinen irtisanomisjärjestys.
    Andersson mainitsi, että Ruotsi on ikääntyvien työllisyyden mallimaa ja yksi syy tälle on käänteinen irtisanomisjärjestys. Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    21.11.202014:25
    STT

    Vasemmistoliitto pitää erittäin varteenotettavana työuran pituuteen perustuvaa irtisanomiskorvausta, sanoi puolueen puheenjohtaja Li Andersson linjapuheessaan.

    Vasemmistoliiton puoluevaltuuston kokouksessa puhunut Andersson sanoo, että tällä vähennettäisiin kannusteita irtisanoa ikääntyviä työntekijöitä, joiden uudelleentyöllistyminen on muita hankalampaa.

    "Samalla korvaus toisi taloudellista turvaa irtisanomistilanteisiin pitkän työuran tehneille."

    Andersson kuvailee, että Ruotsi on ikääntyvien työllisyyden mallimaa ja yksi syy tälle on käänteinen irtisanomisjärjestys.

    Käänteinen irtisanomisjärjestys tarkoittaa, että vahvin irtisanomissuoja on pisimpään talossa olleilla. Anderssonin mukaan malli ei sellaisenaan sovi Suomeen, mutta ikääntyvien tilannetta irtisanomistilanteessa pitää vahvistaa.

    Työmarkkinajärjestöt pohtivat parhaillaan hallituksen pyynnöstä yli 55-vuotiaiden työllisyyttä edistävää kokonaisuutta, jolla on tarkoitus saavuttaa vähintään 10 000 työllisen lisäys.

    "Julkisessa keskustelussa huomio on keskittynyt niin sanottuun eläkeputkeen, vaikka isossa kuvassa ikääntyvien työllisyydessä on kyse aivan muista asioista. Siitä, miten ihmiset jaksaisivat työelämässä nykyistä pidempään, miten työelämän kasvaviin osaamisvaatimuksiin vastataan ja miten ikääntyvien syrjintään puututaan", Andersson sanoo.

    Hänen mukaansa ikääntyneiden syrjintä on tosiasia eikä se poistu heidän työttömyysturvaansa heikentämällä.

    "Kun on lähettänyt työhakemuksen toisensa jälkeen saamatta kutsua haastatteluun, tuntuu varmasti irvokkaalta lukea päättäjien kommentteja siitä, kuinka sosiaaliturvaa leikkaamalla saadaan työllisyys nousuun", hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Li Andersson
    Vasemmistoliitto
    irtisanomiskorvaus
    työelämä
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria