• OAJ: Hallitusneuvotteluissa sovittu oppivelvollisuuden laajentaminen vaatii lisää opettajia

    Opetus ammattikouluissa on ajettu alas. Noin 15 prosenttia jää nyt ilman toisen asteen koulutusta.
    Ammattikouluopiskelijat osoittivat mieltä leikkauksia vastaan vuonna 2017.
    Ammattikouluopiskelijat osoittivat mieltä leikkauksia vastaan vuonna 2017. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    31.5.201919:15
    Aimo Vainio

    Hallitusneuvotteluissa Säätytalolla sovittiin oppivelvollisuuden pidentämisestä toisen asteen tutkinnon suorittamiseen. Päätöksen kustannuksista ei vielä ole tarkkaa tietoa.

    Yksi arvio on 180 miljoonaa euroa, mutta Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n Heljä Misukan mukaan tiedossa ei ole, mitä summa sisältää.

    "Onko siihen laskettu vain maksuttomat opetusmateriaalit vai myös opetuksen lisäys? Opetus ja sen tuki on karsittu minimiin", koulutusjohtaja Misukka sanoo.

    Juha Sipilän (kesk.) hallitus leikkasi noin 250 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta.

    "1 600 opettajaa on irtisanottu ja lähiopetusta vähennetty 20 prosenttia. Silti tutkintojen määrät ovat kasvaneet", Misukka kertoo.

    Velvollisuuden laajentuminen koskisi noin 15 prosenttia ikäluokasta, joka jää ilman toisen asteen koulutusta.

    Opiskelupaikkojen määrää ei tarvita lisää, sillä kyse on opinnot keskeyttäneistä nuorista. Koko ikäluokalle on opiskelupaikkoja.

    "Suurin syy keskeyttämiselle on, että nuori kokee olevan väärällä alalla. Heidän olisi siis vaihdettava alaa, jotta he eivät lopettaisi kokonaan."

    Siksi oppivelvollisuuden pidentäminen lisää myös koulujen velvollisuuksia. Niiden tulee etsiä vaihtajille mielekäs koulutusala.

    Siksi rahaa pitää varata myös opettajien ja erityisopettajien lisäämiseen.

    Pelkän peruskoulun varassa olevien työllisyysaste on noin 40 prosenttia.

    Lue myös:

    Hallitusneuvottelut: Jyväskylä, Kuopio ja Lahti ovat kiilaamassa Suomen kaupunkien kärkijoukkoon – "Kyllä tässä tietyt rahahanat aukeavat"

    Puheenjohtajat palaavat neuvottelupöytään Säätytalolle – Rinne arvioinut, että hallitusohjelma paketissa tänään

    Artikkelin aiheet
    oppivelvollisuuden laajentaminen
    opettajat
    ammatillinen koulutus
    OAJ
    hallitusneuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle