• Pääministerit asettivat TTIP:lle vuoden aikarajan

    EU:lla ja Yhdysvalloilla on vuosi aikaa tehdä uskottava vapaakauppasopimus, päättivät EU-maiden pääministerit eilen. TTIP-sopimusta vastaan protestoivat polttivat heinäpaaleja perjantaina Brysselissä.
    Uutiset
    19.12.201414:04
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Heinäpaalit ja EU-johtajien kuvat paloivat tänään Brysselissä protestina EU:n ja Yhdysvaltojen väliselle vapaakauppasopimukselle eli TTIP:lle.

    EU-maiden pääministerit olivat kuitenkin jo torstaina päättäneet laittaa painetta sopimuksen neuvottelijoille. Pääministerit antoivat neuvottelijoille vuoden aikarajan tehdä uskottava sopimus. Aikarajaa pidetään haasteellisena.

    Yksi syy takarajalle on, että Yhdysvaltojen innossa on ollut nähtävissä lannistumisen merkkejä. Ellei sopimusta saada nyt aikaiseksi, seuraavaan mahdollisuuteen voi kulua vuosia.

    Huippukokouksen tavoitteena oli myös saada poliittinen hyväksyntä EU:n investointiohjelmalle. Se saatiinkin ja ohjelman valmistelu voi alkaa.

    Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on jo aloittanut 315 miljardin euron investointiohjelman markkinointikiertueen Romaniasta. Hän aikoo käydä kaikissa 28 EU-maassa.

    Pääministerit esittivät myös Ukrainalle talousapua. Ministerit puhuivat noin kahden miljardin euron rahoituksesta. Ukrainalta vaaditaan kuitenkin uudistuksia rahoituksen vastineeksi.

    Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tuskin mukaan EU tarvitsee vuosia kestävän Venäjä-strategian.

    Protestoinnin terää tylsytti pääministereiden ripeys. Kokous saatiin loppuu jo torstaina illalla, joten pääministerit olivat jo poistuneet kaupungista.

    Artikkelin aiheet
    TTIP
    vapaakauppasopimus
    Euroopan unioni
    Yhdysvallat
    protesti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria