• Päästölöytö yllätti

    Uutiset
    20.1.201215:00
    MT toimitus

    Ympäristötutkijat paljastivat tällä viikolla jättiluokan fosforipäästön Suomenlahdella. Venäjällä lähellä Viron rajaa mereen laskeva Luga-joki puskee Itämereen vuosittain jopa yli tuhat tonnia vesistöä ja sen leväkasvustoja rehevöittävää fosforia.

    Päästö on lähtöisin Kingiseppissä sijaitsevasta lannoiteyhtiö Fosforitin tehtaasta. Sen jätekipsivuoresta liukenee Luga-jokeen ravinnemäärä, joka ylittää yksin koko Suomen yhteenlasketut fosforipäästöt Itämereen.

    On erinomainen asia, että tutkijat löysivät mittavan saastuttajan. Silti on hämmästyttävää, että tämän suuruusluokan ravinnepäästö on voinut jatkua huomaamatta vuosikausia.

    Itämeren tila on ollut meren rantavaltioiden yhteinen huoli jo vuosikymmenten ajan. Meren tutkimuksessa ja suojelussa on tehty tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Nyt tehty löytökin perustuu suomalais-venäläiseen tutkimusyhteistyöhön.

    On oikeutettua kysyä, mikä on merentutkimuksen todellinen taso. Jotain on mennyt pahasti pieleen, jos tämän kokoluokan päästöjä voi edelleen päätyä Itämereen kenenkään huomaamatta.

    Päästön tukkiminen on tutkijoiden mukaan varsin edullista – siitä selvitään jopa alle 20 miljoonalla eurolla. Suomenlahden herkän tilan ja sinilevän runsastumisen kannalta tämä päästö olisi vain pitänyt löytää huomattavasti aiemmin.

    Itämeren pelastamiseksi kaikki toimet ovat tarpeen. Fosforitin tapaus kuitenkin korostaa sitä tosiasiaa, että ravinnekuormitusta kannattaa purkaa erityisesti siellä, missä tuloksia on nopeimmin ja tehokkaimmin saatavissa.

    Esimerkiksi Suomen maatalouden tuoma kuorma näyttää uuden päästölöydön rinnalla entistä pienemmältä. Haja-asutusalueiden kiisteltyä jätevesiasetusta ei kannata tässä yhteydessä edes mainita.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Itämeren päästöt
    fosforipäästö
    ympäristönsuojelu
    Fosforit
    Suomenlahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle