• Vain joka viides uskoo, että hallituksen 1,2 miljardin menolisäykset saadaan paikattua työllisyydellä ja talouskasvulla

    Enemmistö epäilee, ja myös hallituspuolueiden kannattajat ovat epäuskoisia talouden tasapainon saavuttamisesta.
    Enemmistö epäilee talouskasvun riittävän menolisäysten kattamiseen.
    Enemmistö epäilee talouskasvun riittävän menolisäysten kattamiseen. Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa
    Uutiset
    16.7.201909:48
    STT

    Viidesosa suomalaisista uskoo työllisyys- ja talouskasvun riittävän paikkaamaan julkisen talouden 1,2 miljardin pysyvien menojen lisäyksen, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön teettämästä tutkimuksesta. Enemmistö epäilee ja reilu neljännes ei osaa ottaa kantaa asiaan.

    Hallituspuolueiden kannattajista hieman yli kolmannes uskoo työllisyys- ja talouskasvun paikkaavan pysyvien menojen lisäykset, ja noin kaksi viidestä on eri mieltä.

    Tutkimuksen on toteuttanut Kantar TNS. Tutkimusta varten on haastateltu noin tuhatta henkilöä 7.–13. kesäkuuta.

    Luotto talouden tasapainoon tulevaisuudessa on myös tutkimuksen mukaan heikkoa. Suomalaisista vain kuudesosa uskoo julkisen talouden olevan tasapainossa vuonna 2023. Enemmistö ei usko tähän.

    Myös hallituspuolueiden kannattajat ovat epäuskoisia talouden tasapainon saavuttamisesta. SDP:n kannattajista alle puolet ja vihreiden kannattajista noin neljännes uskoo julkisen talouden olevan tasapainossa vuonna 2023. Sekä keskustan että vasemmistoliiton kannattajista noin viidennes uskoo siihen, että tavoitteeseen päästään.

    Epäselvä näkemys soten toteutumisesta

    Noin kaksi viidestä suomalaisesta uskoo, että sosiaali- ja terveysuudistus toteutuu tällä vaalikaudella. Kuitenkin joka kolmas ei usko uudistuksen toteutuvan. Yli neljännes ei osaa ottaa kantaa. Hallituspuolueiden kannattajista yli puolet uskoo soten toteutuvan.

    Suomalaisista kolmannes ei kannata sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuun siirtämistä kunnilta maakunnille. Hieman alle kolmannes taas suhtautuu järjestämisvastuun siirtoon myönteisesti. Kaksi viidestä ei osaa ottaa kantaa aiheeseen. Hallituspuolueiden kannattajista kaksi viidestä kannattaa soten järjestämisvastuun siirtoa kunnilta maakunnille.

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    julkinen talous
    talouskasvu
    työllisyys
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria