• SAK mukana kiky-sopimuksessa, jos PAM ja Metalliliitto lähtevät mukaan

    Metalli: "Meillä on niin paljon erilaisia työaikamuotoja, että tämä ei ole mikään yksinkertainen harjoitus."
    Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto matkalla SAK:n hallituksen kilpailukykysopimusneuvotteluihin  Helsingissä tänään aamulla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto matkalla SAK:n hallituksen kilpailukykysopimusneuvotteluihin Helsingissä tänään aamulla. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    3.6.201612:54
    STT

    SAK on mukana kilpailukykysopimuksessa, kunhan PAM ja Metalliliitto lähtevät mukaan. Järjestön hallitus päätti asiasta.

    Metalliliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan neuvotteluissa Teknologiateollisuuden kanssa päästiin jo pitkälle viime yönä. Neuvotteluratkaisua ei kuitenkaan vielä ole, vaan neuvotteluita jatketaan 10.30 aikaan Etelärannassa. Jonkinlainen päätös pyritään hänen mukaansa saamaan kello 12:een mennessä, jolloin liiton hallitus on koolla.

    "Eihän me sinne mentäisi, ellei me uskottaisi asiaan. Totta kai meillä on tavoitteena se, että neuvottelutulos saadaan."

    Muutama kohta sopimuksessa on hänen mukaansa yhä auki.

    Aalto kertoi tilanteesta mennessään SAK:n hallituksen kokoukseen. SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn mukaan järjestön hallitus pyrkii tekemään päätöksen kilpailukykysopimuksesta huolimatta siitä, että muun muassa Metalliliiton ja Palvelualojen ammattiliiton kantaa ei vielä tiedetä.

    Aallon mukaan neuvotteluissa on puitu pitkään hiertänyttä kysymystä työajasta.

    "Meillä on niin paljon erilaisia työaikamuotoja, että tämä ei ole mikään yksinkertainen harjoitus", Aalto sanoi.

    Hän aikoo pidättäytyä äänestämästä, jos SAK:n hallituksessa joudutaan äänestämään päätöksestä kilpailukykysopimuksesta.

    PAM odottanee Metalliliiton kantaa

    Palvelualojen ammattiliiton puheenjohtajan Ann Selinin mukaan liiton on vaikeaa tehdä päätöstä kilpailukykysopimuksesta, jos Metalliliiton kantaa ei tiedetä. Selinin mukaan liiton hallitus joutuu hyvin todennäköisesti odottamaan Teknologiateollisuuden ja Metalliliiton ratkaisua.

    Selin toivoo, että Metalliliitto ja Teknologiateollisuus pääsisivät ratkaisuun tämän päivän aikana.

    Metalliliiton tavoin PAM ei aio äänestää, jos SAK:n hallitus joutuu äänestämään kannastaan kilpailukykysopimukseen. Selin arvioi tilannetta mennessään SAK:n hallituksen kokoukseen. PAMin hallitus on koolla kello 13.

    Metalliliiton lopullista kantaa kilpailukykysopimukseen joudutaan odottamaan aina 10. kesäkuuta saakka, jolloin liiton valtuusto on koolla.

    Artikkelin aiheet
    kilpailukykysopimus
    SAK
    Metalliliitto
    PAM
    työehdot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria