• Loppuviikolla sää viilenee − yöpakkaset tekevät paluun

    Sää on loppuviikolla matalapainevoittoista eli ajoittain sateista. Viikonloppuna sää myös hieman viilenee. Näin ollen myös yöpakkaset tekevät paluun.
    Lähipäivien sää on melko vaihtelevaa.
    Lähipäivien sää on melko vaihtelevaa. Kuva: Juho Leskinen
    Uutiset|Sää
    9.10.202508:00
    Laura Tuomola & Eevi Silvennoinen

    Lähipäivien sää on melko vaihtelevaa: sadealueita saapuu Suomeen yksi toisensa perään. Tänään torstaina hajanaisia sateita tulee vielä maan itäosassa, muualla on poutaista. Lännessä ja pohjoisessa paistaa paikoin aurinkokin. Sumut ovat etenkin aamulla yleisiä.

    Perjantain vastaisena yöllä lännestä saapuu uusi, kapea vesisadealue maan länsiosaan. Iltapäiväksi sateet ovat ehtineet pitkälti liikkua maan itäisimpiin osiin. Perjantain sadekertymä ei ole kovin runsas, sillä sadetta saadaan 1-7 millimetriä, paikoin hieman enemmänkin. Viikonloppuna laaja matalapaine pyörii Suomen yllä ja sää on yleisesti melko sateista.

    Perjantain vastaisena yöllä lännestä saapuu uusi, kapea vesisadealue maan länsiosaan.
    Perjantain vastaisena yöllä lännestä saapuu uusi, kapea vesisadealue maan länsiosaan.  Kuva: Ilmatieteen laitos

    Viikonloppuna ilmavirtaus kääntyy pohjoiseksi, mikä tietää hieman kylmempää säätä ja yöpakkasten paluuta. Jo lauantaiyönä pakkasta voi olla etelässäkin, mutta viimeistään sunnuntain vastaisena yönä pakkaslukemia mitattaneen laajalti.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun.

    Artikkelin aiheet
    sää
    yöpakkaset
    matalapaine
    Suomi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita