• Optimaalinen kunta

    Uutiset
    14.12.201215:00
    MT toimitus

    Hallitus on ilmoittanut ajavansa maan kuntarakenteen haluamaansa muotoon. Väitetään, että uusi kuntakartta olisi jopa keskeinen peruste kansainvälisten luottoluokittajien luottamukseen Suomen taloutta kohtaan.

    Luottoluokittajilla lienee kuntaremontista parempaa tietoa. Suomen kuntakentällä vallitsee edelleen suuri epätietoisuus muun muassa halutusta palvelurakenteesta, joka kuitenkin on kuntauudistuksen kovinta ydintä.

    Vaikka hallituksella on puhti päällä, kunnissa ei oikein tiedetä, mille alettaisiin. Puoluetaustasta riippumatta moni epäilee, että rakenne edellä tehtävä uudistus ei palvele parhaiten kuntalaisten tarpeita.

    Torstaina saatiin kuntauudistuksen kannalta mielenkiintoista tietoa, kun Kuntaliitto julkaisi tutkimuksensa vuoden lopussa päättyvän Paras-hankkeen opetuksista. Tutkimuksen mukaan yhtä oikeaa kokoa kunnalle ei ole, eikä kuntauudistus useinkaan tuo lyhyellä aikavälillä näkyviä säästöjä.

    ”Näyttää siltä, että kuntien sovittaminen samanlaiseen muottiin on hankalaa eikä se ole perusteltua”, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom sanoo.

    Kun talousuudistukset ottavat koville, hallitus on ihastunut hallintouudistuksiin. Paras-hankkeen kokemusten perusteella maltti olisi kuitenkin valttia.

    Myös Paras-hankkeen ongelma oli rakennekeskeisyys. Se sai silti aikaan kuntien omista lähtökohdista valmisteltuja yhteistyörakenteita – hallituksen vierastamia kuntiakin hävisi kartalta kuudessa vuodessa peräti 111 kappaletta.

    Kunnan koko selittää huonosti sen onnistumista. Kuntakokoa tärkeämpää olisi keskittyä tulosta tuottaviin toimintamalleihin.

    Esimerkiksi Helsinki on iso kunta, jonka palvelutuotanto on kallista ja jossa vain harvalla on varaa asua. Opintoretket maaseutukaupunkeihin eivät olisi pahaksi Helsingin päättäjille.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kuntauudistus
    kuntarakenne
    Paras-hanke
    Kuntaliitto
    Marianne Pekola-Sjöblom
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria