• ABC ja Posti sopivat yhteistyöstä polttoaineiden hintatietojen keräämisessä

    Postin työntekijät keräävät polttonesteiden hintatietoja erikseen sovittavilla alueilla.
    "Pääosin hinta tietoja kerätään oman henkilökunnan voimin", ABC-ketjujohtaja Antti Heikkinen sanoo tiedotteessa.
    "Pääosin hinta tietoja kerätään oman henkilökunnan voimin", ABC-ketjujohtaja Antti Heikkinen sanoo tiedotteessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    21.4.201716:20
    STT

    S-ryhmän ABC-ketju ja Posti ovat allekirjoittaneet sopimuksen yhteistyöstä, jossa Postin työntekijät alkavat kerätä polttoaineiden hintatietoja S-ryhmän osuuskauppojen käyttöön. Yhteistyöstä on jo aiemmin kirjoitettu mediassa.

    Postin työntekijät keräävät polttonesteiden hintatietoja erikseen sovittavilla alueilla.

    "Meillä on erilaisia tapoja kerätä markkinatietoja eri puolilla Suomea. Pääosin tietoja kerätään oman henkilökunnan voimin, mutta paikoin käytämme myös yhteistyökumppaneita apuna. Posti on nyt yksi näistä paikallisesti käytetyistä yhteistyökumppaneistamme", ABC-ketjujohtaja Antti Heikkinen sanoo tiedotteessa.

    Postin liiketoimintajohtaja Mika Nikkola sanoo tiedotteessa, että Postin etu datankeräämisen kumppanina on koko maan kattava verkosto ja postireitit, joita se kiertää joka arkipäivä.

    "Uudet älyteknologiat mahdollistavat erilaisen datan keräämisen yritysten ja yhteiskunnan tarpeisiin. Uusi liiketoiminta on Postille tärkeää digitalisoituvassa maailmassa, ja kumppanuus ABC:n kanssa tuo lisää työtä verkostollemme", Postin liiketoimintajohtaja Mika Nikkola sanoo.

    Artikkelin aiheet
    ABC
    Posti
    S-ryhmä
    polttoaine
    yhteistyö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena