• Suomi uusi cheerleadingin MM-mestaruuden

    "Laji on Suomessa kovemmalla tasolla kuin koskaan."
    Sekajoukkueiden sarjassa Suomi sijoittui finaalissa kuudenneksi.
    Sekajoukkueiden sarjassa Suomi sijoittui finaalissa kuudenneksi. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset
    27.4.201912:20
    STT

    Suomi on uusinut cheerleadingin maailmanmestaruutensa Orlandossa Floridassa järjestetyissä MM-kilpailuissa.

    Hopealle naisten sarjassa sijoittui viime vuoden tapaan Yhdysvallat. Pronssia otti Norja.

    "Sekä Suomella että USA:lla oli tänään ohjelmassa pieniä virheitä ja mestaruus ratkaistiin pienellä erolla. Meillä oli kuitenkin parempi yleiskuva ja vaikeampi ohjelma", sanoi Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja Maria Wahlroos tiedotteessa.

    Suomen cheerleadingliiton puheenjohtajan Riikka Taivassalon mukaan toinen perättäinen MM-kulta kertoo siitä, että cheerleading on Suomessa tällä hetkellä kovemmalla tasolla kuin koskaan.

    "Nämä urheilijat ovat paitsi maailman parhaita, myös erittäin kunnianhimoisia ja omaavat loistavan paineensietokyvyn", Taivassalo kehuu.

    Tanssisarjassa Suomi ylsi viidenneksi. Sekajoukkueiden sarjassa Suomi sijoittui finaalissa kuudenneksi.

    Junioreiden MM-kilpailuista Suomi saavutti yhden MM-pronssin.

    "Vaikka kokonaisuudessaan Suomen mitalisaalis jäi tänä vuonna aiempia vuosia pienemmäksi, olen erittäin ylpeä siitä suunnasta johon suomalainen huippucheerleading on menossa. Taistelemme mitaleista joka vuosi sarjoissa, joiden osallistujamäärät ja taso nousee jatkuvasti", Taivassalo summaa.

    Artikkelin aiheet
    cheerleading
    mm-kilpailut
    Suomen naisten maajoukkue
    maailmanmestaruus
    urheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle