• Päivö-myrskyn aiheuttamat taajamatulvat todennäköisiä

    Toistaiseksi suurin sademäärä on mitattu Pyhtäällä Kymenlaaksossa.
    Sadetta on saatu myös Kööpenhaminassa tänään
    Sadetta on saatu myös Kööpenhaminassa tänään Kuva: Ida Marie Odgaard
    Uutiset
    30.6.202019:15
    STT

    Voimakas sade, tuuli ja myrskypuuskat vaikeuttavat ajo-olosuhteita Päivö-myrskyn kulkiessa kohti koillista. Etelästä saapunut myrskykeskus rantautui Kymenlaakson tienoilla, mistä sen odotetaan etenevän pohjoiseen Kainuun suuntaan.

    Tampereen tieliikennekeskuksen mukaan vesisade heikentää näkyvyyttä Uudellamaalla, Päijät-Hämeessä, Keski-Suomessa, Etelä-Savossa, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja lopuksi Kainuussa.

    "Suurin sademäärä on kirjattu tähän mennessä Pyhtäällä Kymenlaaksossa. Siellä oli satanut noin kello 15.30:een mennessä jo 70 millimetriä", kertoi päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka STT:lle.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan myrskytuuli voi aiheuttaa vaaralliset olosuhteet etenkin Etelä- ja Pohjois-Savossa sekä Pohjois-Karjalassa. Näillä alueilla tuuli voi illalla nousta korkeimman tuulivaroituksen lukemiin eli yli 25 metriin sekunnissa.

    Kun puissa on lehdet, jo 15 metrin sekuntivauhtia puhaltava tuuli saattaa kaataa puita.

    Maanteillä on Punkan mukaan tänään runsaassa sateessa iso riski vesiliirtoon. Tieliikennekeskusten tietoon ei iltapäivän puoliväliin mennessä ollut tullut pahempia tieturmia.

    "Taajamatulvia on odotettavissa jollakin seuduilla, joilla on paljon asvalttipintaa. Samoin pienempien jokien uomat saattavat tulvia", meteorologi lisäsi.

    Punkan arvion mukaan myrskyn kovin isku ajoittunee maa-alueilla aikavälille iltakuudesta puoleenyöhön.

    "Etenkin silloin kannattaa jättää lähtemättä veneellä vesille Saimaalla ja muualla Itä-Suomessa."

    Punkka täydensi, että voimakkaan tuulen alue ei näyttäisi olevan kooltaan kovin suuri, mutta silti sen voimaa ei ole syytä vähätellä.

    Tietoa puiden tuulikaadoista ei ollut kello 16:een mennessä tullut myrskyn alta tietoon. Myöskään ukkosia ei Päivö-myrsky ollut juuri tuonut iltapäivään mennessä Suomen maa-alueille.

    Tämän päivän kovien sateiden jälkeen viikko jatkuu epävakaisena.

    "Sade- ja ukkoskuuroja saadaan näillä näkymin eri puolilla maata viikon mittaan, joskin ennuste on vielä epävarma. Torstai saattaa olla hieman aurinkoisempi", täydensi Punkan kollega, päivystävä meteorologi Minna Haikonen.

    Haikosen mukaan lämpötilat ovat loppuviikolla 20 asteen tuntumassa, paikoin hieman sen alapuolella.

    !Voisi sanoa, että tiistain jälkeen loppuviikko mennään tyypillisessä Suomen kesäsäässä."

    Artikkelin aiheet
    Päivö-myrsky
    taajamatulva
    sade
    Suomen sää
    tieliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle