• Kireistä pakkasista varoitetaan Lapissa ja Etelä-Suomessa – Paukkuuko -40-asteen raja rikki?

    Lauhan alkutalven jälkeen pakkassää on tuntunut monesta erityisen kylmältä.
    Pakkanen ei ole hellittämässä otettaan Suomesta, joten näillä näkymin lumet jäävät valaisemaan pimeitä keskitalven iltoja.
    Pakkanen ei ole hellittämässä otettaan Suomesta, joten näillä näkymin lumet jäävät valaisemaan pimeitä keskitalven iltoja. Kuva: Kari Lindholm
    Uutiset|Sää
    5.1.202609:36
    Janika Takala & Laura Tuomola

    Tänään maanantaina on lähes koko maassa herätty kireään pakkaseen, kun etelässäkin lämpötila on laskenut alle 20 pakkasasteen. Sää on pitkälti kopio eilisestä, sillä heikko korkeapaine vallitsee edelleen Pohjolan yllä ja pitää sademäärät pieninä.

    Pilvisyys on vaihtelevaa, laajalla alueella on selkeääkin. Paikoin heikkoja lumisateita voi tulla, kertymät jäävät kuitenkin alle senttiin. Sää on kylmää. Maan etelä- ja keskiosassa ollaan 10 ja 25 pakkasasteen välillä, Lapissa pakkasta voi paikoin olla lähemmäs 40 astetta. Lapissa ja maan eteläosassa on voimassa pakkasvaroituskin.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Tiistain vastainen yö on melko selkeä ja kylmä, lämpötila voi Kainuussa ja Oulun seudulla laskea -30 asteeseen. Päivällä voi paikoin hiutaloida kevyesti pakkaslunta. Maan lounaispuolelle kehittyy pienialainen matalapaine, joka viskoo lumikuuroja etelään.

    Päivittäisen lumikertymän ennustaminen on vaikeaa sateiden kuuroluonteisuudesta johtuen, joten paikallinen vaihtelukin voi olla suurta. Lumisateiden mahdollisuus rajoittuu kuitenkin melko tiukasti etelään.

    Keskiviikkona samainen lounaan matalapaine työntää edelleen lumikuuroja etelään, myös maan keskiosassa voi hiutaloida päivän aikana. Mikäli kuurot saavat napattua mereltä sopivasti kosteutta mukaansa, voi kertymä paikoin olla useita senttimetrejä.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
    Artikkelin aiheet
    pakkasvaroitus
    Sää
    Talvisää
    Lämpötila (Sää)
    Pakkanen (sää)
    Lumi (Sää)
    Sääennustus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita