• Fennovoima kertoo edenneensä kohtuullisen hyvin turvallisuusasioissa

    Säteilyturvakeskus kritisoi eilen yhtiön turvallisuuskulttuuria.
    Fennovoiman mukaan turvallisuuskulttuuri on aina aihe, jota pitää edelleen kehittää.
    Fennovoiman mukaan turvallisuuskulttuuri on aina aihe, jota pitää edelleen kehittää. 
    Uutiset
    2.10.201815:01
    STT

    Ydinvoimayhtiö Fennovoima kertoo edenneensä kohtuullisen hyvin turvallisuusasioissa. Yhtiön mukaan lisää kommunikointia kuitenkin tarvitaan ennen kaikkea alihankintaketjun kanssa.

    Säteilyturvakeskus STUK ilmoitti eilen olevansa huolissaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeen turvallisuuskulttuurista.

    Fennovoiman mukaan turvallisuuskulttuuri on aina aihe, jota pitää edelleen kehittää. Yhtiö kertoo, että asiasta on keskusteltu useasti STUKin kanssa ja arvioi, että STUK palaa siihen jatkossakin monesti.

    Artikkelin aiheet
    Fennovoima
    turvallisuuskulttuuri
    STUK
    ydinenergia
    turvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle