• EU-sääntelyä ilman voileipiä ja viinereitä

    Simonkadun pääekonomisti on vieraillut Finanssivalvonnan tiloissa sekä toimittajana että valvottavana.
    Uutiset
    3.4.202114:30
    Kimmo Lundén

    EU:n pankkien ja rahoituslaitosten sääntely tuntuu kaukaiselta asialta. Läheltä katsottuna se voi näyttäytyä kuitenkin aivan kafkamaisena. Yhdet ja samat säännöt eivät vaan toimi, vaikka niiden avulla valvonta olisikin yksinkertaista.

    Vakavaraisinkin henki- ja eläkevakuutusyhtiö voi olla pakotettu myymään kannattavimmat sijoituksensa ja panemaan rahat kiinni nollakorkoisiin valtionlainoihin. Näin vaatii EU vakavaraisuussääntöineen.

    Suursijoituksen vuosia sitten tehnyt Sampo on luopumassa Nordea-omistuksestaan, koska pankkien Euroopan laajuinen sääntely on vienyt Pohjoismaiden suurimman pankin kannattavuuden.

    Pankeissa on estämässä rahanpesua, penkomassa poliittisesti vaikutusvaltaisia asiakkaita ja kyselemässä rahalähteiden perään noin 1 500 kuukausipalkkaista compliance-työntekijää. Nordea ei ole poikkeus.

    Unionin rahoitusvalvonta on säädetty heikoimpia Etelä-Euroopan pankkeja ajatellen veronmaksajien turvaksi vastaisen finanssikriisin varalle. Sen ovat saaneet tuta myös vakavaraiset suomalaispankit.

    Ei ole kauankaan, kun pääsin tarkkailemaan edustajiston jäsenenä sisältä päin maan vakavaraisimman henki- ja eläkevakuutusyhtiön, Suomi-yhtiön, alasajoa. Keskinäinen, asiakkaidensa omistama yhtiö oli päätetty ajaa alas ja jakaa edellisten sukupolvien keräämä varallisuus yhtiön viimeiselle asiakasjoukolle.

    Suomi lukeutui maan suurimpiin sijoittajiin 4,7 miljardin euron sijoituskannallaan. Kun EU-sääntelyjärjestelmä tuli voimaan vuoden 2016 alusta, Suomi oli pakotettu myymään esimerkiksi omistamansa 15 prosentin potin vuokra-asuntosijoitusyhtiö Satosta – kiinteistösijoitusyhtiölle Ruotsiin. Noteeraamattomat osakkeet edellyttävät riskipitoisempina suojakseen enemmän vakuutusyhtiön omia varoja.

    Yli 13 prosentin vuotuinen tuotto oli vaihdettava nollakorkoisiin valtionlainoihin. Yhtiön silloinen sijoitusjohtaja oli kuin maansa myynyt.

    Rahoitusvakautta EU:n puolesta Suomessa vaalii Finanssivalvonta (Fiva). Tiukka viranomainen valvoo ja noudattaa EU-sääntelyä pilkuntarkasti.

    Olen vieraillut Fivalla sekä toimittajana että valvottavana.

    Snellmaninkadulla, neljän lukitun oven takana, maan alla ikkunattomassa bunkkerissa tarjolla ei ole voileipiä eikä viinereitä.

    Palstalla tarkastellaan talouden käänteitä joka toinen viikko. Kirjoittaja on MT:n taloustoimittaja ja koulutukseltaan ekonomisti.

    "Unionin rahoitusvalvonta on säädetty heikoimpia Etelä-Euroopan pankkeja ajatellen veronmaksajien turvaksi."

    Artikkelin aiheet
    EU-sääntely
    rahoitusvalvonta
    pankkisektori
    vakavaraisuus
    Suomi-yhtiö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle