• Satakunnan Kansa: Porilainen alpakkatila kamppailee saastuneen kaivoveden kanssa

    Veden saastumisen takia alpakoiden omistaja Carita Saarinen on kuljettanut päivittäin kymmeniä litroja juomavettä 20 alpakalleen.
    Alpakoita. Kuvan eläimet eivät liity Porin tapaukseen.
    Alpakoita. Kuvan eläimet eivät liity Porin tapaukseen.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ympäristö
    11.6.202609:00
    Maija Ala-Siurua

    Porin Ahlaisissa sijaitsevan alpakkatilan kaivovesi todettiin toukokuun alussa kelpaamattomaksi ulosteperäisten bakteerien ja korkean mangaanipitoisuuden vuoksi, kertoo Satakunnan Kansa.

    Veden saastumisen takia alpakoiden omistaja Carita Saarinen on kuljettanut päivittäin kymmeniä litroja juomavettä 20 alpakalleen.

    Saarinen tutkitutti kaivoveden, josta oli aiemmin otettu näytteitä vuosina 2019 ja 2021.

    Vuoden 2019 näytteessä vedestä löytyi vähäisesti bakteereja ja mangaanipitoisuus ylitti raja-arvot. Ongelma ratkaistiin kaivoon asetettavalla otsonointilaitteella. Pari vuotta myöhemmin otetussa näytteessä ei ollut bakteereja ja mangaanipitoisuus oli pudonnut.

    Toukokuun alussa Saarinen sai uusimman vesinäytteen tulokset.

    ”Näytteessä oli ulosteperäisiä bakteereja ja mangaanin määrä oli 12 kertaa yli sallitun. Näytteen analysoinut kemisti totesi sen talousvedeksi kelpaamattomaksi.”

    Satakunnan Kansa on nähnyt kaivosta otetun vesinäytteen tulokset.

    Saarinen epäilee kaivoveden saastuneen likavesikaivoista valuneista harmaavesistä.

    Tilan päärakennuksen vieressä on kaksi likakaivoa. Puhtaan veden kaivo sijaitsee kaivoihin nähden alaviistossa reilun kymmenen metrin päässä talon takana, Satakunnan Kansa kertoo.

    Saarinen kertoo, että likakaivon harmaavedet nousivat talon kellarissa sijaitsevaan pannuhuoneeseen ensimmäisen kerran vuonna 2021.

    Saarisen vuokranantaja pitää kaivoveden saastumisen syynä likakaivojen täyttymistä.

    ”Kun likavedet nousivat edellisen kerran kellariin, likakaivoja ei ollut tyhjennetty kolmeen vuoteen”, vuokranantaja Petri Nummijärvi sanoo viitaten Saarisen kertomaan tilanteeseen vuodelta 2021.

    Viime viikolla vuokrasopimus irtisanottiin. Saarisella on puoli vuotta aikaa löytää uusi koti.

    Satakunnan Kansa: Porilainen alpakkatila kamppailee saastuneen veden kanssa: ”Vettä voi käyttää ainoastaan vessan vetämiseen”

    Artikkelin aiheet
    alpakat
    Pori
    veden saastuminen
    maaseututilat
    ympäristöongelmat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä