• Pekka Toveri ei vielä julista Natoa kuolleeksi ‒ ”Trumpin hallinnossa on häikäilemättömiä ja vastenmielisiä ihmisiä, jotka eivät halua demokratiaa”

    Europarlamentaarikko arvioi, että Eurooppa kykenisi vastaamaan Venäjän uhkaan, vaikka pahimmassa tapauksessa yhteistyö Yhdysvaltain kanssa muuttuisi mahdottomaksi.
    Tilaajalle
    Kenraalimajuri (evp.) Pekka Toverin mukaan Yhdysvaltain hallinto ei lainkaan ymmärrä liittolaissuhteiden merkitystä.
    Kenraalimajuri (evp.) Pekka Toverin mukaan Yhdysvaltain hallinto ei lainkaan ymmärrä liittolaissuhteiden merkitystä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Turvallisuus
    20.1.202618:30
    Jukka Koivula

    Kenraalimajuri (evp.) ja kokoomuslainen europarlamentaarikko Pekka Toveri luonnehtii Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Grönlanti-pakkomiellettä vakavaksi kriisiksi sotilasliitto Naton sisällä.

    ”Kyllähän tämä äärimmäisen huolestuttavaa on, että Yhdysvaltain hallinto ja presidentti ovat pihalla kuin lumiukot siitä, miten liittolaissuhteet toimivat. Yhdysvaltain arktisten joukkojen korkeampi valmius viittaisi myös mahdollisiin lähestyviin toimiin Grönlannin suunnalla”, Toveri pohtii.

    Toverin mukaan Yhdysvalloissa pitäisi kuitenkin olla edelleen sisäisiä pidäkkeitä, jotka pidättelevät Trumpin toimintaa.

    ”Kongressihan on asettanut rajoitteita presidentin toiminnalle. Presidentti ei voi erottaa USAa Natosta omalla päätöksellään, vaan siihen tarvitaan kongressin hyväksyntä. Yhdysvaltain Euroopassa olevia joukkoja ei voi myöskään vetää pois ilman konsultaatiota kongressin ja Naton kanssa. Eikä liittolaismaahan hyökkäämisen pitäisi olla mahdollista ilman kongressin tukea asialle”, Toveri luettelee.

    ”Kongressihan on asettanut rajoitteita presidentin toiminnalle. Presidentti ei voi erottaa USAa Natosta omalla päätöksellään, vaan siihen tarvitaan kongressin hyväksyntä.

    Pekka Toveri

    Toisaalta Yhdysvaltain demokratia- ja oikeusvaltiokehitys on rapautunut nopeasti Trumpin ensimmäisen presidenttivuoden aikana.

    Kaikesta hämmingistä ja uhkailusta huolimatta Toveri ei vielä ole valmis julistamaan sotilasliitto Natoa kuolleeksi ja kuopatuksi.

    ”Tilanne on nyt hyvin vakava, mutta Nato on kestänyt kovia kriisejä aikaisemminkin. Esimerkiksi Ranska on aiemmin irrottautunut Naton komentorakenteesta ja Nato-maiden Turkin ja Kreikan jännitteet ovat käyneet hyvin korkealla tasolla.”

    ”Eurooppa kyllä pärjää yhden Venäjän kanssa, kun täällä vain aletaan tehdä oikeita asioita.”

    Pekka Toveri

    Europarlamentaarikko arvioi, että Eurooppa kykenisi vastaamaan Venäjän uhkaan, vaikka pahimmassa tapauksessa yhteistyö Yhdysvaltain kanssa muuttuisi mahdottomaksi.

    ”Sanoin jo ennen Trumpin uudelleenvalintaa, etten ole eniten huolissani Euroopasta. Eurooppa kyllä pärjää yhden Venäjän kanssa, kun täällä vain aletaan tehdä oikeita asioita.”

    Huolestuttavammalta mepin silmään näyttää Yhdysvaltain sisäinen kehitys.

    ”Trumpin hallinnossa on häikäilemättömiä ja vastenmielisiä ihmisiä, jotka eivät halua demokratiaa. On täysin mahdollista, että esimerkiksi Yhdysvaltain välivaaleja yritetään hankaloittaa tai kokonaan siirtää. Mutten usko, että siinä onnistutaan, vaikka hallinto suorastaan lietsoo toimillaan sisällissotaa.”

    Lisää aiheesta
    • Professori Kari Liuhdon mukaan Donald Trump (kuvassa) on menossa härkäpäisesti Grönlantiin ilman järjellisiä perusteluja, mutta presidentin mielihalut on syytä ottaa tosissaan. Ostamisen sijaan voisi olla realistisempaa, että Yhdysvallat vuokraisi alueen Grönlannista. LEHTIKUVA/AFP.

      Turvallisuus | Trump tuo Grönlanti-aikeensa tapetille Davosissa – "Mitä tahansa sieltä tulee ulos, olemme jo ihan eri asennossa kuin ennen", sanoo asiantuntija

    • Washingtonissa Trumpin kanssa viime elokuussa neuvotelleet Euroopan maat voisivat olla uuden puolustusliiton ydin.

      Ulkomaat | Nato meni jo ‒ Eurooppaan on luotava uusi puolustusliitto

    • Ranskalainen samppanja on vaarassa joutua kovien tullimaksujen kohteeksi. LEHTIKUVA / AFP.

      Politiikka | Trump uhkaa ranskalaisia viinejä ja samppanjoita 200 prosentin tuontitulleilla, jos Macron ei liity Gazan rauhanneuvostoon

    • Naton sekava tilanne heiluttelee myös Suomen turvallisuuspoliittista tilannetta. Suomalaisia reserviupseerikoulun oppilaita vuonna 2023.

      Turvallisuus | Nato on kriisissä, muttei välttämättä menetä tästä syystä toimintakykyään – ”Paluuta vanhaan ei ole”

    • Yhdysvaltain asevoimien arktiseen toimintaan erikoistunut 11. maahanlaskudivisioona on asetettu hälytysvalmiuteen mahdollista operaatiota varten.

      Turvallisuus | Iltalehti: Yhdysvaltain arktiset joukot on asetettu hälytystilaan

    • Europarlamentaarikko Aura Salla (kok.) painottaa, että data on tärkeä ja arvokas raaka-aine.

      Politiikka ja talous | Suomalaismeppi vaatii: ”USAn teknologiajätit EU:n aseeksi kauppaneuvotteluihin”

    Artikkelin aiheet
    turvallisuuspolitiikka
    Nato
    Grönlanti
    Yhdysvallat
    Eurooppa
    Donald Trump
    Pekka Toveri
    Venäjän uhka
    Venäjän sotilaallinen uhka
    Yhdysvaltain kongressi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle