• Vuorenkylän hanke osoittaa tuulivoima-alan ongelmat

    Uutiset
    27.6.201216:00
    MT toimitus

    lukijalta

    Ilmatar Windpower Oyj:n tuulivoimahanke Hartolan Vuorenkylässä on noussut viime aikoina toistuvasti esille Maaseudun Tulevaisuudessa (1.6., 18.6. ja 20.6.). Hyvä niin, sillä nyt on oikea aika keskustella tuulivoimaloiden sijoittelusta.

    Valtio maksaa tuulivoimayhtiöille mittavat tuet syöttötariffin muodossa, minkä seurauksena Suomeen on perustettu tuulivoimayhtiöitä nopeassa tahdissa.

    Valitettavasti tukipäätökset tehtiin ennen tuulivoimarakentamista koskevia ohjeistuksia. Vaikka maakuntakohtaisissa selvityksissä tuulivoimatuotannolle soveltuvia alueita on todettu viisinkertaisesti vuodelle 2020 asetetun tavoitekapasiteetin verran, voimaloita suunnitellaan myös näiden alueiden ulkopuolelle. Näin myös Vuorenkylässä.

    Tuulivoimalat tuottavat matalataajuista ja jaksollista melua, joka tunkeutuu helposti sisätiloihin. Inkoossa on purettu voimaloita melun vuoksi ja Haminassakin melu valvottaa asukkaita 1 100 metrin päässä voimaloista.

    Meluhaitoilta voidaan välttyä ainoastaan sijoittamalla voimalat riittävän kauas asuinrakennuksista. Tutkimusten mukaan riittävä etäisyys on noin 1,5 kilometriä.

    Valitettavasti valtion tukirahat ovat saaneet liikkeelle myös sellaisia tuulivoimayhtiöitä, jotka eivät piittaa asutuksen läheisyydestä.

    Vuorenkylässä suunniteltujen 2–3 megawatin voimaloiden (3 kappaletta) etäisyydet asuinrakennuksista ja kaavoitetuista mökkitonteista ovat 330, 350, 380, 400, 450, 480 metriä ja niin edelleen. Kilometrin säteellä on yli viisikymmentä rakennusta.

    Tuulivoimayhtiön konsulttiyrityksellä teettämät melumallinnukset osoittavat, että voimaloiden melu ylittää ympäristöministeriön ohjearvot Vuorenkylässä.

    Yhtiö aikoo kuitenkin vielä ”hioa” melumallinnuksia, etsiä hiljaisia voimaloita ja siirrellä voimaloiden paikkaa (MT 1.6. ja 18.6.). Voimalat eivät hiljene mallintamalla. Jokainen voimala on melutasoltaan toistasataa desibeliä, eikä voimaloiden siirtelyllä saavuteta mitään, koska Vuorenkylässä asutus ympäröi suunniteltua aluetta.

    Mitä enemmän ihmiset kyselevät Hartolassa melun perään, sitä kovemmalla äänellä yhtiö puhuu rahallisesta hyödystä kunnalle, maanomistajalle ja kyläseuralle.

    Raha ei kuitenkaan oikeuta voimaloiden pystyttämistä niille soveltumattomalle alueelle. Voimaloiden välittömässä läheisyydessä oleville ihmisille olisivat luvassa vain vakavat melu-, välke- ja maisemahaitat kiinteistöjen arvon romahtamisen lisäksi.

    Lisäksi voimalat aiotaan sijoittaa maakunnallisesti arvokkaaseen kulttuurihistorialliseen maisemaan, laskettelurinteen viereen (jäiden sinkoutumisvaara) sekä uhanalaisten lepakoiden ja lintudirektiivilajien elinalueelle lähelle Natura-aluetta.

    Hartolan kuntaan jätetyt yli 50 muistutusta (mukaan lukien lintutieteellinen yhdistys) sekä poikkeamisluvan käsittely hallinto-oikeudessa (valittajina yli 30 yksityishenkilöä sekä Hämeen elykeskus) osoittavat, että jotain on pahasti pielessä.

    Onneksi Suomessa on myös yrityksiä, jotka suunnittelevat voimalahankkeensa riittävän kauas asutuksesta ja huomioivat hankkeissaan luonto- ja kulttuuriarvot. Löytyy myös laadusta tinkimättömiä konsulttiyrityksiä, jotka tekevät melumallinnukset ja ympäristöselvitykset asianmukaisesti.

    Kansalaiset ovat kuitenkin valitettavan eriarvoisessa asemassa sen suhteen, millainen toimija sattuu kohdalle.

    Jarmo Louhelainen

    Taru Feldt

    Hartola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    hankkeet
    melu
    Hartola
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria